Artikkeli kuva

LEHTIKUVA Kimmo Mäntylä

Himas-asian laillisuus tutkittava

06.03.2013 |16:28

Kahdeksan perussuomalaisten ja kaksi vasenryhmän kansanedustajaa on tänään jättänyt perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi muistutuksen, jossa he pyytävät tutkimaan pääministeri Jyrki Kataisen toiminnan laillisuuden liittyen Pekka Himaselta tilattuun tutkimukseen.

Allekirjoittaneet kansanedustajat pyytävät perustuslakivaliokuntaa tutkimaan, onko pääministeri Jyrki Katainen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvia velvollisuuksiaan tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti osallistuessaan rahoituksen järjestämiseen Sofos Oy:lle tulevaisuusselonteko-hankkeen toteuttamiseksi.

Allekirjoittaneet kansanedustajat ovat perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, Pentti OinonenVille Vähämäki, Osmo Kokko, Jussi Halla-aho, Juho Eerola, Ari Jalonen, Reijo Tossavainen ja vasenryhmän Jyrki Yrttiaho sekä Markus Mustajärvi.

Muistutus kokonaisuudessaan täällä >

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää