
HS-gallup: Perussuomalaiset on nyt suurin puolue
Kaikki vanha järjestys suomalaisessa puoluekentässä on nyt murtumassa. Pitkään puhuttiin kolmesta suuresta puolueesta, ja nytkin on selkeä kärkikolmikko, joskaan ei se totuttu. Perussuomalaisten kannatus on HS-gallupin mukaan suurin, kokoomus tulee toisena ja hallitusta kokoava Sdp on jäänyt kolmanneksi. ”Keskisuuria” puolueita on kaksi, vihreät ja keskusta, ja tässä mittauksessa juuri tässä järjestyksessä.
Perussuomalaisten kannatus on nyt 18,7 prosenttia, kun vaaleissa puolue sai 17,5 prosenttia annetuista äänistä ja jäi niukasti toiseksi. Kokoomusta kannattaa nyt 17,1 prosenttia suomalaisista, eli se on pysynyt vaalituloksen tasolla. Sdp:n alamäki taas on jatkunut ja kannatus on nyt enää 16,9 prosenttia.
Pienempien puolueiden kannatuskäyrät eivät näytä merkittäviä muutoksia. Sinisten kannatus on enää puoli prosenttia, Hjallis Harkimon Liike Nyt kiusaa kokoomusta 2,5 prosentin kannatuksella.
Perussuomalaiset ehti olla kannatuskärjessä hetken aikaa jo vuoden 2011 jytkyn jälkimainingeissa. Ehkä ennennäkemättömintä nyt tehdyssä puoluekyselyssä onkin keskustan kannatuksen vajoaminen vielä vaalipäivästäkin. Kahdeksan vuotta sitten keskusta sai vaaleissa vain 15,76 prosentin kannatuksen ja jäi nuolemaan haavojaan oppositioon yhdessä perussuomalaisten kanssa. Se kuitenkin nousi Juha Sipilän luotsaamana vaalivoittajaksi ja pääministeripuolueeksi vuonna 2015.
Syntyykö taas häviäjien hallitus?
Nyt keskusta romahti vaaleissa 13,8 prosenttiin, josta voisi ajatella olevan vain yksi tie – ylöspäin. Totuus on kuitenkin toinen. Kannatus painui heti vaalipäivän jälkeen alkaneella mittausjaksolla 12,7 prosenttiin, sijalle 5.
Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Marko Junkkari muistuttaa kommenttijutussaan, että keskustan eduskuntaryhmässä on viime päivinä virinnyt ilmeisen vahva näkemys siitä, että puolue voisi vaalitappiosta huolimatta mennä hallitukseen. HS-gallupin madonluvut keskustalle saattavat kuitenkin sammuttaa puolueessa viime päivinä virinneet hallitushalut, Junkkari arvioi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













