HS: Poliisi kehottanut keskeyttämään tiettyjen omaisuusrikosten tutkinnan

29.12.2018 |13:35

”Tutkinnanjohjajien vastuulla on, että jutut jäävät pääsääntöisesti esikäsittelyyn.” Näin toteaa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkijoille osoitettu vähäisiä omaisuusrikoksia koskeva ohjeistus. Poliisin sisäiseen käyttöön tarkoitettu ohje vuodettiin HS:lle.

”Esikäsittely toimii siten, että perusrikostutkintaan ohjautuu mahdollisimman vähän juttuja. Vähäiset omaisuus- ja muut rikokset keskeytykseen. Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamiset, lievät pahoinpitelyt ja muut vastaavat rikokset rajoitukseen”, ohjeistus kuuluu HS:n mukaan.

Ohjeistuksen antanut rikosylikomisario Timo Nyssönen kertoo HS:lle, ettei ohje tarkoita kategorista rikosten roskikseen heittoa ilman tutkintaa. Kyse on hänen mukaansa laillisesta priorisoinnista, joka tehtiin pakon edessä.

Apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen muistuttaa HS:lle, että poliisi toimii niillä resursseilla, jotka päättäjät sille antavat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi