Olen vuosikymmenet suhtautunut suurella kielteisyydellä EU-paketteihin, koska ne ovat lähes aina kuppausta.
Ne ovat olleet käytännössä aina eurokriisipaketteja, eli tulonsiirtoa Pohjoisesta Etelään. Jossain vaiheessa EU:ssa keksittiin alkaa kutsua pelastus-, bailout- ja kriisipaketteja myyvemmillä nimillä. Ilmasto, (korona)elpymis, kasvu, innovaatio jne. Aivan kuten 1992 eurokriisin jälkeen yhteisvaluutta ecun nimi vaihdettiin euroksi.
Mutta tässä paketissa ei ole kuppauselementtejä.
En ole sellaisia löytänyt, eikä niitä ole vielä löytänyt kukaan muukaan.
Jokainen maa päättää itse, hakeeko se SAFE-lainaa. Pakko ei ole. Jokainen maa vastaa hakemastaan lainasta itse.
Lahjarahoja paketissa ei ole, ja kaikille maille on samat ehdot. Mikään maa ei siis saa paketista rahaa muiden kustannuksella. Euroopan maiden korkoerot ovat tällä hetkellä niin pienet, että edes korkotueksi sitä ei voi kutsua.
SAFE-lainoja ei käytetä ikkunaremontteihin tai olemassaolevien menojen kattamiseen, vaan puolustustarvikkeiden lisäostoihin.
SAFE-lainalla tehdyt puolustustarvikeostot on vapautettu arvonlisäverosta ja niitä kohdellaan alijäämäsäännöissä kansallista velanottoa suopeammin.
Lopputulos paketista on, että Suomi ja muu Eurooppa hankkii hieman enemmän aseita kuin se hankkisi ilman pakettia, hieman edullisemmalla hinnalla, eurooppalaista tuotantoa suosien.
Parempi kansallinen puolustus parantaa turvallisuuttamme, mutta niin parantaa myös eurooppalaisten puolustusliittolaistemme parempi puolustus.
Nämä ovat hyviä asioita.
Asiat asioina. Joskus sekin kai oli nähtävä, että EU:sta tulee semijärkevä paketti.
Kyseessä on siis kerrankin EU-paketti, josta tulee haaveiden, ikkunaremonttien ja häpeän sijaan aitoa hyötyä – edullisempia aseita meille ja liittolaisillemme, ilman Euroopan sairaaksi tehneitä rahalahjoja.
