
Huopaiselta: Keveämmillä veroilla saadaan tukevampaa talouskasvua
Talousasiantuntija Juhani Huopainen (ps.) avaa verotuksen merkitystä talouskasvun käynnistämisessä.
KOLUMNI | Suomen kokonaisveroaste on kansainvälisesti tarkasteltuna korkea. Veronmaksajien keskusliiton mukaan vuonna 2023 Suomen kokonaisveroaste oli 42,4 prosenttia, EU:n keskiarvon ollessa 39,1 prosenttia. Maailman kärkiluokkaa oleva verotus ei olisi ongelma, jos maallamme olisi kilpailukykyä vahvistavia ominaisuuksia. Näin ei kuitenkaan ole.
Sijaitsemme kaukana EU:n itälaidalla, Venäjän naapurissa. Välttämätön maanpuolustus nielee veroeuroja. Ulkomaankaupamme tavaraliikenne kulkee lähes kokonaan meritse, Keski-Euroopan rautateiden ja rekkojen sijaan. Olemme käytännössä saari. Maamme sisäiset etäisyydet ovat pitkät. Talvisin rahaa kuluu lämmittämiseen. Työikäinen ja varsinkin työskentelevä väestömme supistuu ja ikääntyvien hoivaaminen vie yhä suuremman osuuden yhteisistä varoistamme. Nokian kultavuosien jälkeen olemme muuttuneet tavalliseksi pikkumaaksi, jonka tavallisten yritysten on pärjättävä takamatkasta huolimatta maailman kilpailijoita vastaan.
Verota vähemmän sitä, mitä haluat enemmän.
Kun poliitiikko laittaa hiilidioksidipäästölle veroluonteisen maksun, taustalla on ajatus, että päästöjä halutaan vähemmän. Suomalaisen työn ja yrittämisen verotus on työn ja yrittämisen haittaverotusta.
Koska haluamme lisää työntekoa, haluamme vähentää työn verotusta. Koska haluamme lisää yritystoimintaa, haluamme vähentää yritysten verotusta.
Suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa vasen laita vaatii lisää tulonsiirtoja ja palveluita. Niitä vaatimalla saadaan lisää tulonsiirroista riippuvaisia ihmisiä ja vähemmän työtä ja yrittämistä. Niitä lisäämällä saadaan tarve verotuksen kiristämiselle tai velanotolle. Velanotto ei ole ilmaista rahaa, vaan lykättyä verotusta. Nollakorkoajan jäätyä historiaan se on myös tavattoman kallista sellaista. Saadaksesi ylimääräisen satasen nyt on verotettava tulevaisuudessa lisää reilusti enemmän kuin satanen.Suomalaisten ja perussuomalaisten kannattajien enemmistö on edelleen samaa mieltä kuin ennen vaalikauden alkua – julkista taloutta on tervehdytettävä ensisijaisesti menoleikkauksin, ei veronkorotuksin. Tämä on myös hallituksen tilannekuva.
Elvytä kustannustehokkaasti, älä näön vuoksi
On helppoa luoda pitkä lista pienistä ja vaikutuksiltaan vähäisistä toimista. Pitkän listan näennäinen runsaus antaa ymmärtää, että kyseessä olisi suuresti poikkeava vaihtoehto. Tämän takia puolueiden vaihtoehtobudjetit ovat usein pienten muutosten pitkiä listoja. Sellaisen show-arvo on merkittävä, mutta todellinen vaikutus on vähäinen. Maallamme ei ole nyt varaa sirkushommiin. Tarvitaan toimenpiteitä, joilla on todellisia vaikutuksia työntekoon, talouskasvuun ja yrittämiseen.
Veronalennukset pienentävät valtion verotuloja lyhyellä aikavälillä. Pienempi verotus nostaa kansalaisten ja yritysten käytettävissä olevia tuloja, mikä lisää kulutusta ja investointeja, eli talouskasvua. Kun talous kasvaa, verotulotkin kasvavat.
Tämä tekee veronalennuksista mielenkiintoisen tavan elvyttää. Jos veronalennukseen satsattu satanen aiheuttaakin merkittävästi satasta pienemmän vajeen valtiontalouteen, veronalennuksen itserahoitusasteen sanotaan olevan korkea. Satasella voi saada kaksi satasta, jos on kärsivällisyyttä.
Pelasta Suomi verokarhulta – annetaan suomalaisten päättää itse rahankäytöstä
Viime kädessä kyse on vapaudesta ja omaisuudensuojasta. Markkinatalous eli kansalaisten ja yritysten valinnanvapaus ja itsenäiset päätökset tuottavat lähes kaikissa tilanteissa paremman lopputuloksen kuin vaihtoehdossa, jossa poliitikot verottavat rahat valtiolle ja sitten päätetään, kenelle ja millä perustein rahat jaetaan. Pitää olla rohkeutta luottaa siihen, että kansalaiset tietävät paremmin. Politiikassa ääniä saadaan ohjelmilla ja uskottavalla lupauksella muutoksesta. Suomalaisille olisi parempi, että he saisivat päättää rahoistaan itse. “Päätetään itse” on kansallismieliselle ja kansalaistensa arvostelukykyyn luottavalle puolueelle luonteva periaate.
JUHANI HUOPAINEN
Lue myös
Tutkimus: Veroprogression alentaminen kannattaa
Hallituksen kasvuriihi valmistuu mahdollisesti jo tänään – ennakkotietojen mukaan tiedossa on helpotusta veroihin ja leikkauksia kehitysapuun
Yrittäjien pääekonomistilta vahvaa tukea veroalelle – yhteisövero ja ansiotulovero ovat kasvun pahimmat haitat
Ay-ekonomistin mukaan yhteisöveron alentamisella ei olisi kasvuvaikutuksia, mutta asia on päinvastoin – kun Suomi viimeksi alensi yhteisöveroa, verokertymä lähti kasvuun
Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
Kasvuriihi käyntiin – hallitus kokoontuu rakentamaan kasvupakettia, jonka avulla Suomen laahaavaan talouteen saataisiin vihdoinkin vauhtia
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista
Etelä-Afrikassa valkoisiin maanviljelijöihin kohdistuvat väkivaltaiset hyökkäykset ja murhat ovat karua todellisuutta, mutta Suomessa media vaikenee niistä. Afrikaanien valta-asema päättyi 1990-luvulla, kun Nelson Mandelan johtama ANC-puolue nousi valtaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan siitä, että maanviljelijöiden turvallisuustilanne on kehittynyt yhä synkempään suuntaan.

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”
Muutama päivä sitten Suomen Uutiset kirjoitti hallituksen uudistavan toimeentulotuen, joka nykymuodossaan ei ole työhön kannustava ja pahimmillaan tekee työnteosta kannattamatonta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kiinnittää viestipalvelu X:n päivityksessään huomiota siihen, miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi
Presidentti Ramaphosa kävi Valkoisessa talossa keskustelemassa presidentti Trumpin kanssa Yhdysvaltain antaman kehitysavun jatkamisesta ja tulleista. Trump otti kuitenkin lehdistötilaisuudessa esille valkoisiin kohdistuvan vainoamisen ja väkivallan. Mitkään todisteet vihanlietsonnasta ja murhatuista valkoisista maanviljelijöistä eivät kuitenkaan riittäneet vakuuttamaan valtamedian toimittajia siitä, että valkoiset ovat vaarassa Etelä-Afrikassa. Myöskään presidentti Ramaphosa ei nauttinut Trumpin hänelle esittämistä videoista.

Vasemmistoliitto ajaa nyt monella kärjellä ”Kaupasta saa varastaa” -asennetta hyväksyttäväksi – ei kannattaisi: Varastelusta kertyy kaupoille vuodessa liki miljarditappio
2020-luvulla vasemmisto asemoi arvopolitiikkaansa ja aatemaailmaansa asentoon, jossa yksityisen omistamisen kunnioittaminen on käytännössä työnnetty luiskaan itsekeskeisen ”minäminä” -asenteen edessä.

Venäjä-asiantuntija, ex-diplomaatti Alpo Rusi: Eduskunta epäonnistui, kun Kimmo Kiljunen aiemmin nimitettiin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi
Suomen Uutiset Show’n uudessa jaksossa palataan lähihistoriaan ja tarkastellaan sodanjälkeisiä vuosikymmeniä, joita leimasi suomettumisen aika ja monen suomalaispäättäjän läheiset yhteydet itänaapurin vaikuttajiin. Keskustelussa sivutaan myös heijastumia tämän päivän politiikkaan.

Riikka Purra toistaa kantansa: En kannata Palestiinan tunnustamista
Yle ja STT väittivät hiljattain, että Riikka Purran ja perussuomalaisten linja Gazan suhteen on jäänyt epäselväksi. Purra oikoo väitteitä X:ssä.

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”
Kuluneella viikolla eduskunnassa keskusteltiin Malmin lentokenttään liittyvästä lakialoitteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi allekirjoittaneensa kyseisen aloitteen, jossa vaaditaan Sipoonkorven kansallispuiston alueen laajentamista lentokentän sekä sen niittyjen ja ympäristön alueisiin.

Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla
Hufvudstadsbladet-lehdelle antamissaan erikoislaatuisissa kommenteissa Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström toivoo, ettei Suomessa syntyisi enempää lapsia ilmastosyistä. Professori Lindströmin visioiden mukaan suomalaiset korvattaisiin muiden kansallisuuksien ihmisillä, jotka vaeltaisivat Suomeen maailman ääristä.

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän
Lähi-idän konflikti ja Gaza näkyvät Saksan rikostilastossa. Poliisi rekisteröi viime vuonna 6 236 antisemitististä rikosta, mikä on viidennestä enemmän kuin edellisvuonna. Washingtonissa israelilaisiin diplomaatteihin kohdistuneen veriteon pelätään saavan seuraajia myös Saksassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää