Artikkeli kuva

Jussi Nukari Lehtikuva

”Hyvästä hallintotavasta ei ole tietoakaan”

09.10.2013 |13:15

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Hanna Mäntylän mukaan Heidi Hautalan (vihr.) tilanne näyttää pahalta. Valtion omistajaohjauksesta vastaava Hautala on aikaisemmin toistuvasti todennut, ettei voi puuttua valtionyhtiöiden operatiivisiin päätöksiin. Arctia Shipping Oy:n tapauksessa Hautala on toiminut vastoin aiempia periaatteitaan.

– Valtion omistajaohjauksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu hyvän hallintotavan kehittäminen. Hautalan tapauksessa hyvästä hallintotavasta ei ole tietoakaan. Arctia Shipping Oy:n rikosilmoituksen tekemisestä päättäminen on selvästi operatiivisen johdon asia. Ministeri ei voi ottaa itselleen operatiivista valtaa yhtiössä, Mäntylä toteaa.

Mikäli ministeri puuttuu ohjaamansa yhtiön operatiiviseen toimintaan, hän on Mäntylän mukaan jäävi kaikissa kyseistä yhtiötä koskevissa päätöksissä.

– Näyttää siltä, että hyvää hallintotapaa on rikottu. Herää väkisinkin kysymys, onko Hautala oikea henkilö vastaamaan valtion omistajaohjauksesta, Mäntylä kysyy.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää