Ihalaisen keinot: Pakollinen kymppiluokka ja loukut pois

08.08.2013 |16:29

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) esitti Ylen Ykkösaamussa omia ehdotuksiaan rakenteellisiksi uudistuksiksi.

Ihalainen muistuttaa, että jopa 5000 nuorta putoaa joka vuosi ”mustaan aukkoon” peruskoulun jälkeen. Hän tukkisi aukon pidentämällä oppivelvollisuutta yhdellä vuodella. Eli niille, jotka eivät mene heti lukioon tai ammattikouluun, tulisi kymppiluokka pakolliseksi.
Ihalainen haluaisi puuttua myös työttömien kannustinloukkuihin. Työttömän ei aina kannata ottaa työtä vastaan, koska hän menettäisi samalla merkittävästi tukia työstä saatavaan palkkaan verrattuna.
Työttömyysturvaan voisi tulla jokin suojaosa, jota ei menettäisi, vaikka ottaisi työtä vastaan, Ihalainen ehdotti.
Tämä kannustaisi ottamaan vastaan erityisesti lyhytkestoista työtä, mikä voi nykyään olla byrokratian vuoksi kannattamatonta työttömän kannalta.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi