

Ainoana suomalaisena poliitikkona Pysäyttäkää Putin -mielenosoitukseen osallistunut Jussi Halla-aho (kuvassa toinen oikealta) pitää surrealistisena IS:n väitteitä, joiden mukaan hän olisi putinisti. / MATIAS TURKKILA
Ilta-Sanomien Timo Haapalan vihjailuilla ei ole katetta – Halla-aho: Väitteet ovat surrealistisia, suoranaista valehtelua
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ottaa sivuillaan kantaa Venäjäkeskusteluun ja vastaa toimittaja Timo Haapalan IS-pääkirjoituksessa esittämiin väitteisiin. Halla-ahon kommentti alla kokonaisuudessaan.
Halla-aho kirjoittaa:
– Kansallismielisiä puolueita, myös perussuomalaisia, koskevaan narratiiviin ovat muutaman viimeisen vuoden ajan kuuluneet syytökset ja vihjailut Venäjän ja Putinin myötäilystä.
– On harmillista, että eräät puolueemme toimijat ovat antaneet medialle ja muille räksyttäjille helppoja syöttöjä lapaan esittämällä outoja tulkintoja Salisburyn myrkkyiskusta, Venäjän-vastaisista pakotteista tai Venäjän politiikasta laajemmin. Puolueen kanta, jonka olen puoluesihteerin välityksellä saattanut kysyjien tiedoksi, on tämä:
– ”Venäjä miehittää Ukrainalle kuuluvaa Krimin niemimaata laittomasti, ja sen on vetäydyttävä kyseiseltä alueelta. Samoin Venäjän tulee vetää joukkonsa itäisestä Ukrainasta ja lakattava tukemasta alueella toimivia kapinallisryhmiä.”
– Siitä, ovatko Venäjää vastaan asetetut valikoivat pakotteet tehokkaita näiden tavoitteiden edistämisessä, ja jakautuvatko pakotteista aiheutuvat taloudelliset haitat oikeudenmukaisesti EU-maiden kesken, on puolueessa erilaisia näkemyksiä.
– Kiimassaan perinteinen media syyllistyy suoranaiseen valehteluun. Ilta-Sanomien Timo Haapala kertoo päivän kolumnissaan minun vihjanneen, että Ukraina olisi Salisburyn myrkkyiskun takana. Tälle väitteelle ei tietenkään ole mitään katetta. Päinvastoin olen kritisoinut salaliittoteoreetikkoja, jotka vihjailevat, että Ukraina olisi tehnyt iskun saadakseen siitä poliittista hyötyä.
– Aloitin itänaapurimme politiikan ja suomettumisen arvostelun yleisönosastokirjoittajana jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Jatkoin Venäjän autoritaarisesta kehityksestä varoittelua Putinin valtaannousun jälkeen, kun Suomen valtiojohto presidenttiä myöten nuoleskeli maan johtoa. 2014 olin (nähdäkseni ainoana suomalaisena poliitikkona) osoittamassa mieltä Krimin miehitystä vastaan, ja tein keväällä 2014 kirjallisen kysymyksen ulkoministerille Venäjän toimista ja Suomen mahdollisista reaktioista niihin.
– Se, että saan nyt kuulla joiltakin myöhäisherännäisiltä Venäjä-kriitikoilta olevani putinisti, on yksinkertaisesti surrealistista. Ulkoministeri Soini (1,5%) on hänkin nyt kovin tohkeissaan, mutta yhtäkään Venäjää kritisoivaa aiempaa puheenvuoroa en hänen omasta historiastaan kansanedustajana, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana tai ulkoministerinä muista.
Juho Eerola oudoksuu Haapalan tekstiä
Haapalan tekstissä mainittu Juho Eerola kirjoittaa hämmästelevänsä ns. ”vastuullista mediaa” päivä päivältä enemmän.
– En ole ikinä, enkä missään ollut sitä mieltä että Karjalan menettäminen oli Suomelle hyvä asia. Niin olen sanonut, että oikein hyvä että sen (Karjalan menettämisen) jälkeen aloitettiin idänkauppa, joka nosti Suomen jaloilleen, eikä ryhdytty esimerkiksi talouspakotteisiin, Eerola toteaa.
– Vuosikymmenen alussa nämä samat iltapäivälehdet kauhistelivat sitä, kun olin mennyt venäläisen tv-kanavan haastattelussa vaatimaan Karjalaa takaisin. Sitä mieltä minä olen yhä edelleen.
Eerola toteaa Suomen Uutisille vastustaneensa venäläisten maakauppoja sekä viisumivapautta. Hän painottaa myös äänestäneensä 2014 Fennovoima/Rosatom-ydinvoimaäänestyksessä tyhjää, ydinvoimamyönteisyydestään huolimatta. Hän kertoi tuolloin syyksi sen, ettei halunnut tukea Putinia.
Huhtasaari: Venäjä Suomelle uhka
Laura Huhtasaari (ps.) vastaa US-blogissaan Haapalan vihjailuihin.
– Presidentinvaaleissa sanoin, että Venäjä ja islam ovat Suomelle uhka. Median narratiivin mukaan olen putinisti ja kärsin islamofobiasta, Huhtasaari kiteyttää.
Lisäys 7.4.2018 LIsätty Huhtasaarta koskeva osuus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Länsimaiden Venäjälle asettamat pakotteet ovat tehottomia – ”Venäjä vain hyötyy tilanteesta”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää