

Inarinsaamelainen korutaiteilija Inka Kangasniemi ihmettelee Ylen päätöstä sensuroida Herra Heinämäki -ohjelma Pikku kakkosesta
– Merkittävä osa saamelaisista ei pidä tämänhetkistä kulttuurinomimiskeskustelua relevanttina. Miksi Yle lähti tukemaan sitä julkisuuskuvaa, mitä jotkut somekonfliktiriippuvaiset saamelaiset suoltavat kansastamme, inarinsaamelainen Inka Kangasniemi ihmettelee Twitterissä.
– Mielestäni tässä lastenohjelmassa ei ole mitään väärää. Lapsuuden leikeissä tulee voida asettua eri rooleihin, se on empatian kehityksen kannalta ihan tervettä, Kangasniemi jatkaa.
Hänen mukaansa mediassa esiintyy joukko saamelaisia, jotka edustavat tiettyä poliittista näkökulmaa ja tavoittelevat tiettyjä poliittisia asioita.
https://twitter.com/InkaMaarika/status/990501755585736704
Yle päätti hyllyttää suositun lastenohjelman Herra Heinämäen sen jälkeen, kun saamelaisaktivisti Petra Laiti oli twiitannut asiasta Ylelle. Laitin twiittiä komppasi toinen Yleä aktiivisesti moittiva twiittaaja Kaarina Hazard.
Yle kertoi tiedotteessaan hyllytyksen syyksi loukkaantumisen.
– Siirto tehdään, koska osa katsojista koki perinteiseen alkuperäiskansan asuun puetun, stereotyyppisen hahmon loukkaavaksi.
Päätös on herättänyt valtavasti polemiikkia ja jopa ohjelman palauttamista vaativan adressin. Myös Ylen entinen viestintäjohtaja Reija Hyvärinen moitti päätöstä Twitterissä.
– Sananvapautta käyttävän tiedotusvälineen julkaisijan ei ikinä pitäisi perustella julkaisu- tai julkaisematta jättämispäätöksiä sillä että joku loukkaantuu. Ei koskaan. Maailmaan mahtuu loukkaantumista, mutta sanaa pitää pystyä käyttämään vapaasti. Tunteet = suo, Hyvärinen muistutti.
Sananvapautta käyttävän tiedotusvälineen julkaisijan ei ikinä pitäisi perustella julkaisu- tai julkaisematta jättämispäätöksiä sillä että joku loukkaantuu. Ei koskaan. Maailmaan mahtuu loukkaantumista, mutta sanaa pitää pystyä käyttämään vapaasti. Tunteet = suo. #heinämäki #yle
— Reija Hyvärinen (@reijahyvarinen) April 28, 2018
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.















