Artikkeli kuva

Herra Heinämäen loukkaaviksi katsotut jaksot on poistettu Yle Areenasta. / YLE AREENA

Herra Heinämäkeä vaaditaan nyt takaisin adressin voimin – “Hyväntuulisen lastenohjelman poisvetäminen ei ole perusteltua”

28.04.2018 |15:45

Ilta-Sanomat kertoi lauantaina Ylen poistaneen Areena-palvelustaan suositun lastenohjelman Herra Heinämäen jaksot. Aihe on herättänyt erittäin kiivasta keskustelua. Ohjelman palauttamista vaaditaan nyt adressin voimin.

Adressin vetoomus kuuluu seuraavasti:

“Ylen tiedotteen mukaan suosittu lastenohjelma “Herra Heinämäen Lato-orkesteri” poistetaan Pikku Kakkosesta ja Lasten Areenasta ja arkistoidaan Elävään arkistoon.

Syynä poistolle on pienen porukan puolestaloukkaantumisesta alkanut somekeskustelu sarjassa esiintyvän Amerikan alkuperäisväestöön liittyvän intiaanihahmon vuoksi.

Julkisena yhtiönä Yle tuottaa lastenohjelmia verorahoitteisesti koko Suomelle, eikä suositun ei-rasistisen hyväntuulisen lastenohjelman poisvetäminen pienen porukan vaatimuksesta ole perusteltua. Vaikka yksittäisenä ohjelmana asia on pieni, periaatteellisella tasolla asia on iso, sillä se luo mahdollisuuksia vetää pois muitakin ohjelmia jatkossa sekä vaikuttaa ohjelmatuotantoon jo tekovaiheessa.

Me allekirjoittajat vaadimme, että Yle peruu päätöksensä suositun lastenohjelman poisvetämisestä.”

Adressi on julkaistu täällä.

Loukkaava intiaanihahmo?

Poistopäätös perustui Ylen mukaan siihen, että osa katsojista koki perinteiseen alkuperäiskansan asuun puetun, stereotyyppisen hahmon loukkaavaksi.

– Tänä päivänä ymmärrämme, että tämä on rasistista ja loukkaavaa, Ylen johtaja Ville Vilén perusteli tiedotteessa.

IS kertoi intiaanipäällikkö Punanatan olleen ohjelmassa jo 20 vuoden ajan. Ohjelman tekijä Heikki Salo oudoksuu Ylen päätöstä tuhota hahmo sen sijaan, että asiasta oltaisiin keskusteltu.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää