Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Israel ja Iran hauraaseen aselepoon – Yhdysvaltain varapresidentti Vance: “Kenties rauhan alku Lähi-idässä”

24.06.2025 |12:57

Lähi-idässä on Yhdysvaltain mukaan tultu “historiallinen käännekohtaan”, kun Israel ja Iran ovat sopineet 12 tunnin tulitauosta 12 päivää kestäneen sodan jälkeen. Tilanteet tosin muuttuvat jatkuvasti ja se saattaa kertoa erimielisyyksistä Iranin asevoimien johdossa. Yhdysvaltain mukaan tärkein tavoite saavutettiin ja Iranin ydinaseohjelma on tuhottu.

Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance ilmoitti Foxin uutisissa heti aselevon tultua julkisuuteen, että Iranin ydinaseohjelma on tuhottu, eikä maa pysty enää valmistamaan ydinaseita käytössään olevalla kalustolla.

– Käsittääkseni presidentti hahmottaa nyt sitä, miten alueelle saadaan aikaan pysyvä ratkaisu ja rauha. Sellainen rauha, jonka myötä alueelliset liittolaisemme ja ennen kaikkea amerikkalaiset ovat turvassa ja samalla myös varmistetaan, että tuhottua ydinaseohjelmaa ei koskaan pystytetä uudelleen, Vance totesi Fox Newsin haastattelussa.

”Rakennetaan pysyvä rauha”

Iranilaisille avautuu nyt mahdollisuus astua rauhan tielle, uskoo Vance.

– Kuten eilen sanoin, Iran on osoittanut terroristiverkostoja tukemalla ja epäonnistuneella ydinaseohjelmallaan, etteivät he ole erityisen eteviä sodankäynnissä. Presidentti sitten painoi reset-nappia ja totesi ”rakennetaan pysyvä rauha”. Se on aina ollut hänen tavoitteensa.

Vancen mukaan hän on oppinut iranilaisista viimeisen 4-5 kuukauden aikana sen, että “heidän julkiset julkiset ja yksityiset lausuntonsa saattavat olla hyvin erilaisia”.

Ohjusiskut voivat jatkua muutaman tunnin, mutta sitten koittaa “12 päivän sodan loppu, Iranin ydinaseohjelman loppu – ja kenties rauhan alku Lähi-idässä”.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ruotsi karkottaa Pohjoismaiden suurimman shiiamoskeijan iranilaisimaamin – helsinkiläismoskeijan Bahmanpoureilla tiiviit yhteydet karkotettavaan imaamiin ja moskeijaan

06.02.2025 |15:53

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Dosentti Markku Ruotsila Ylellä: Vasemmiston väkivalta kasvaa – kristityt eivät mellakoi

26.09.2025 |16:11
7.
Suomen uutiset logo

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho

29.09.2025 |11:40

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää