

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsi karkottaa Pohjoismaiden suurimman shiiamoskeijan iranilaisimaamin – helsinkiläismoskeijan Bahmanpoureilla tiiviit yhteydet karkotettavaan imaamiin ja moskeijaan
Pohjoismaiden suurimman shiiamuslimimoskeijan iranilainen imaami Mohsen Hakimollahi karkotetaan Ruotsista. Imam Ali Islamic Center sijaitsee Tukholman lähellä Järfallassa. Moskeijan virallisten Facebook-sivujen ja Telegram-kanavan julkaisut kertovat, että karkotusta varten kiinniotetulla imaamilla on tiiviit yhteydet helsinkiläiseen Resalat-moskeijaan ja sen imaamiin Abbas Bahmanpouriin sekä Resalatin Iranin hallinnon rahoituksella perustaneeseen Majid Bahmanpouriin.
Expressen uutisoi 31.1., että imaami Mohsen Hakimollahi haettiin keskellä yötä kotoaan. Hänet kiinniotettiin karkottamista varten. Experessenillä on hallussaan Hakimollahin karkottamispäätös Ruotsin maahanmuuttovirastosta, joka annettiin 30.1.
Iranilainen sheikki Hakimollahi, 63, on toiminut Pohjoismaiden suurimman shiiamuslimiseurakunnan imaamina. Imam Ali Islamic Center sijaitsee Järfällassa Tukholman ulkopuolella.
Hakimollahi on vaikuttanut Ruotsissa useita vuosia ja luonut vahvan verkoston ruotsalaisten kunnallispoliitikkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Expressen kertoo, että imaami Hakimollahi on matkustanut säännöllisesti Iraniin Ruotsissa asumiensa vuosien aikana.
Resalat-moskeijan imaamilla yhteyksiä Ali Islamic Centeriin
Imaamin kiinnoton tultua julki Suomen Uutisiin otti yhteyttä iranilais-suomalainen kirjailija ja ihmisoikeusaktiivi Arvin Adriyan. Hän toimitti Suomen Uutisille lukuisia Facebook- ja Telegram-ryhmien päivityksiä, joissa helsinkiläisen Resalat-moskeijan imaami Abbas Bahmanpour sekä hänen isänsä, moskeijan perustaja Majid Bahmanpour ja Hakimollahi esiintyvät yhteisissä valokuvissa uskonnollisissa seremonioissa.
Imaami Bahmanpour on ollut vieraana useassa uskonnollisessa tapahtumassa Hakimollahin isännöimässä Ali Islamic Centerissä. Tapahtumia on mainostettu moskeijan somekanavilla.
Esimerkiksi 27.1.2014 tapahtuneesta Abbas ja Majid Bahmanpourin vierailusta kerrotaan moskeijan Facebook-sivuilla. Imaamit ja helsinkiläisen Resalat-moskeijan perustaja Majid Bahmanpour ovat yhteiskuvassa.
Moskeijan farsinkielinen Telegram-ryhmän 19.10.2021 lisätty julkaisu kertoo omalla julisteellaan Bahmanpourin vierailusta. Suomen Uutisilla on hallussaan lukuisia samankaltaisia tapahtumailmoituksia, jotka kertovat Bahmanpourien vierailusta moskeijassa.
Imaami hyökkäsi iranilaisnaisen kimppuun Helsingissä
Helsingin Resalat-moskeijan toiminta on ollut runsaan julkisuuden kohteena. Kansainvälinen uutiskynnys ylittyi kesällä 2023, kun Resalat-moskeijan vieraileva imaami hyökkäsi hallintoa vastustavan iranilaisnaisen kimppuun Helsingin Itäkeskuksessa. BBC julkaisi aiheesta 26.8.2023 uutisen, jossa se kertoo, että hyökkääjä on iranilainen Behrouz Hosseinpour. Hän on toiminut Resalat-keskuksessa vierailevana imaamina.
Helmikuussa 2024 BBC julkaisi erillisen uutisdokumentin Resalatista ja Iranin islamistisen hallinnon yhteydestä. Dokumentissa on haastateltu nykyistä Iranin hallinnon pakolaista, entistä Suomen Iranin-diplomaattia Hossein Alizadehia.
Esitutkinta raukesi, koska imaami oli poistunut Iraniin
Iranilaisnaisen kimppuun hyökännyt Resalatissa vierailevana imaamina toiminut Hosseinpour poistui maasta, ja tapauksen esitutkinta lopetettiin. Etelä-Suomen syyttäjäalue antoi päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta 13.11.2023. Päätöksessä kirjoitettin: “Epäilty tekijä Behrouz Hosseinpour on poliisin saamien tietojen mukaan palannut takaisin Iraniin.” Suomen Uutisten toimituksessa on kopio päätöksestä.
BBC toi julki myös Resalat-moskeijan yhteydet Iranin hallintoon sekä moskeijan imaamin Abbas Bahmanpourin isän Majid Bahmanpourin taustan. Suomen Uutiset kertoi 14.2.2023., että Bahmanpour on ollut jäsenenä The Islamic Revolutionary Guard Corps -joukoissa (IRGC). Abbasin isä Majid Bahmanpour on asunut myös Iso-Britanniassa. Suomen Uutiset kertoi 19.5.2023, että Iso-Britannia sulki hänen perustamansa islamilaisen keskuksen Lontoossa IRGC-yhteyksien vuoksi.
Tammikuussa 2023 Euroopan parlamentti hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä päätöslauselman, jossa EU:ta ja sen jäsenvaltioita kehotettiin määrittelemään Iranin vallankumouskaarti IRGC terroristijärjestöksi. Ruotsi määritteli IRGC-joukot terroristijärjestöksi 10.5.2023.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson vaati erikseen marraskuussa 2024 Euroopan unionia nimeämään Iranin vallankumouskaartin, IRGC-joukot, terroristijärjestöksi. Ruotsin pääministerin julkinen vaatimus tuli sen jälkeen, kun paljastui, että Iran on palkannut rikollisia suorittamaan aseellisia hyökkäyksiä Israelin suurlähetystöjä vastaan Tukholmassa ja Kööpenhaminassa.
Bahmanpourit haastoivat mielenosoittajia oikeuteen
Bahmanpourien perhe on haastanut oikeuteen iranilaisia mielenosoittajia Suomessa.
Bahmanpour ja hänen perheenjäsenensä hakivat laajaa lähestymiskieltoa neljälle iranilaiselle mielenosoittajalle. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen 27.9.2023. Bahmanpour ja hänen perheensä saivat oikeudenkäyntiä varten valtion oikeusapua.
Samana vuonna imaamin sisko, monimuotoisuuskouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen iranilaisista mielenosoittajista Oulun yliopistolla. Mielenosoittajat pitivät mielenosoituksessa esillä Salmanin perheen suhteita Iranin islamistiseen hallintoon. He peräsivät mielenosoituksessa myös kouluttajalta vastausta kysymykseen, tukeeko hän Iranin naisten ihmisoikeusliikettä #womanlifefreedom ja tuomitseeko hän Iranin islamistisen hallinnon tekemät mielenosoittajien sadat teloitukset.
Kunnianloukkaussyyte jäi kuitenkin nostamatta, sillä syyttäjä katsoi, ettei asiassa ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi.
Karkotettava iranilaisimaami piti yhteyttä Säpon kanssa
Hakimollahi lähetettiin Teheranista Ruotsiin imaamin tehtäviin. Keväällä 2011 hän sai ensimmäisen määräaikaisen työlupansa, joka uusittiin kolme kertaa ennen pysyvää oleskelulupaa, jonka hän sai joulukuussa 2017. Hakimollahin oleskelulupa on nyt peruutettu.
Imaamin lähipiiriin kuuluva henkilö kertoi Expressenille:
– Vuosien mittaan hän loi itselleen hyvän maineen. Hän käyttäytyi nöyrästi, teki yhteistyötä viranomaisten sekä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Ruotsin suojelupoliisi Säpolla oli useita tapaamisia hänen kanssaan hänen maassaoloaikanaan.
Imam Ali Islamic Centerin johto ei halunnut kommentoida imaamin katoamista Expressenille. Moskeijan tiedottaja Akil Zahiri kieltäytyi puhelimessa vastaamasta Expressenin kysymyksiin ja pyysi kysymyksiä sähköpostitse.
Tiedottaja Zahiri vastasi Expressenille sähköpostitse, ettei hänellä ole tietoja asiasta.
Säpolla ei ole käynnissä imaamiin kohdistuvaa rikostutkintaa
Suojelupoliisi Säpon tiedottaja Gabrile Wernstedt kommentoi Expressenille, että Säpolla ei ole imaamiin kohdistuvaa rikostutkintaa käynnissä.
Säpo ei myöskään kommentoinut Expressenille, onko se tehnyt päätöksen Hakimollahin kiinniotosta ja karkotuksesta.
– Meillä on Säpossa mahdollisuus käyttää Ruotsin turvallisuuteen kohdistuvien uhkien torjuntaan tarkoitettua lainsäädäntöä. Tämän lainsäädännön puitteissa meillä on oikeus ottaa kiinni henkilö, joka ei ole Ruotsin kansalainen, ja viedä hänet säilöön odottamaan karkotusta, Wernstedt kommentoi ja lisäsi:
– Se tehdään kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen arvioinnin perusteella. Päätös perustuu useisiin eri tiedustelutietoihin. Kun ulkomaalainen otetaan säilöön, hänestä tehdään maastapoistamishakemus maahanmuuttovirastolle. Tämän kaltainen mahdollisuus on siis olemassa, mutta emme ota kantaa yksittäistapaukseen.
Moskeijat usein alustoja hybridioperaatioille
Ruotsalaisen Iranin politiikan tutkijan Arvin Khoshnoodin mukaan moskeijat, islamilaiset keskukset ja muut Iranin islamilaiseen tasavaltaan liittyvät uskonnolliset instituutiot, jotka sijaitsevat maan ulkopuolella, toimivat alustoina hallinnon vaikutusvallalle ja tiedusteluoperaatioille.
– Kaikki nämä instituutiot levittävät hallinnon propagandaa ja disinformaatiota. Niiden imaamit pitävät suoraa yhteyttä hallintoon ja saavat ohjeita, kun tiettyjä narratiiveja pitää korostaa. Esimerkiksi kun Yhdysvallat surmasi IRGC:n kenraali Qasem Soleimanin vuonna 2020, nämä instituutiot järjestivät marttyyrien muistotilaisuuksia usein yhteistyössä hallinnon suurlähetystöjen kanssa. Tällä pyrittiin esittämään Soleimani hyveellisenä hahmona ja Yhdysvallat terroristisena toimijana, hän selventää.
Khoshnood sanoo, että nämä islamilaiset instituutiot, mukaan lukien moskeijat, muodostavat myös kriittisen osan islamilaisen hallinnon tiedusteluinfrastruktuuria.
– Tukholman Imam Ali -moskeija, jonka imaami nyt karkotetaan, toimii tukikohtana Ruotsia, Iranin diasporaa ja jopa joitakin sen omia jäseniä uhkaavalle toiminnalle. Näin kävi myös Hampurin ja Oslon Imam Ali -moskeijoiden tapauksissa, joissa toimineiden imaamien todettiin osallistuneen tiedusteluoperaatioihin, minkä seurauksena heidät karkotettiin.
Tutkija Khoshnood sanoo, että Ruotsista karkotettava imaami Hakimollahi teki tiivistä yhteistyötä Hampurin ja Oslon moskeijoiden kanssa.
– Jotkut näistä moskeijoista tekevät myös suoraa yhteistyötä iranilaisen Al-Mustafa International Universityn kanssa, joka keskittyy indoktrinoimaan eli aivopesemään ei-iranilaisia islamilaisen hallinnon ideologiaan. Tämä yliopisto tekee yhteistyötä IRGC:n kanssa ja auttaa värväämään operatiivisia toimijoita heille. Tästä syystä sekä Yhdysvallat että Kanada ovat asettaneet yliopiston pakotteiden alaiseksi.
Tutkija varoittaa Helsingin Resalat-moskeijasta
Tutkija Khoshnood on seurannut myös ruotsalaisen Imam Ali -moskeijan ja helsinkiläisen Resalat-moskeijan yhteistyötä.
– Suomen Resalat-moskeija on tehnyt yhteistyötä ruotsalaisen Imam Ali -moskeijan kanssa. Suomalainen imaami [Bahmanpour] on kutsuttu useita kertoja Tukholmaan pitämään puheita. Ottaen huomioon, että Resalat-moskeijan perusti IRGC:n palveluksessa toiminut [Majid Bahmanpour] Iranin islamilaisen hallinnon Helsingin-suurlähetystön taloudellisella tuella, on loogista olettaa, että moskeija on ainakin syvästi mukana hallinnon vaikutusoperaatioissa.
Khoshnood mainitsee myös aiemmin tekstissä mainitun tapauksen, jossa Resalat-moskeijassa vieraillut iranilaisimaami Hosseinpour hyökkäsi fyysisesti iranilaisen toisinajattelijan kimppuun Helsingissä.
– Se osoittaa, että moskeija on yhä linjassa islamilaisen hallinnon sortavan agendan kanssa. Varoitan painokkaasti uskonnollisten instituutioiden osallisuudesta turvallisuutta uhkaavaan toimintaan. Helsingin Resalat-moskeijaa tulisi pitää mahdollisena uhkana, joka vaatii vakavaa tutkintaa, hän päättää.
Ruotsin ulkopoliittisen instituutin johtajalla yhteyksiä islamistihallintoon
Ruotsissa uutisoitiin tammikuun lopussa myös toisesta Iranin islamistiseen hallintoon liittyvästä vaikuttamisoperaatiosta. Uutiskanava TV4 Nyheterna paljasti tammikuun 2025 lopussa, että Ruotsin ulkopoliittisen instituutin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ohjelman johtaja Rouzbeh Parsi on ollut kytköksissä Iranin hallinnon salaiseen vaikuttajaverkostoon.
TV4 sai haltuunsa sähköposteja, jotka todentavat Parsin työskentelyn ja yhteydenpidon Iranin ulkoministeriön kanssa. Parsi on osallistunut esimerkiksi Iranian Experts Initiative (IEI) -verkoston toimintaan, jonka tarkoituksena on ollut muokata länsimaista keskustelua Iranin islamistisen hallinnon eduksi. Parsi on työskennellyt Ruotsin ulkopoliittisen instituutin johtajana vuodesta 2018 alkaen.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Imam Ali Islamic Center Rouzbeh Parsi Gabrile Wernstedt Akil Zahiri Mohsen Hakimollahi Sara Salmani Hossein Alizadeh Arvin Khoshnood Behrouz Hosseinpour Majid Bahmanpour Arvin Adriyan Resalat-keskus Qasem Soleimani Ulf Kristersson Abbas Bahmanpour
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kurdiliiton hallituksen jäsen joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Vantaan Myyrmäessä

Ilmapiiri kiristyy, helsinkiläinen kovan linjan moskeija kutsuu jäseniään Israelia vastustavaan mielenosoitukseen

Helsinkiläisimaami haki lähestymiskieltoa Iranin hallintoa vastustaville mielenosoittajille — hakemus hylättiin, pääosa imaamin oikeuskuluista valtion maksettavaksi

BBC ja Iran International: Helsingin Resalat-moskeijan vieraileva imaami hyökkäsi hallintoa vastustavan iranilaisnaisen kimppuun Itäkeskuksessa
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.