

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kurdiliiton hallituksen jäsen joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Vantaan Myyrmäessä
Suomen Uutiset haastatteli hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Majid Hakkia. Hakki kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin takaapäin ja häntä yritettiin vetää kohti junan raiteita. Pahoinpitely tapahtui perjantaina 24.11. kello 16 aikaan Myyrmäen juna-aseman laiturialueella. Hakki joutui tapahtumien johdosta sairaalahoitoon.
– Poistuin junasta. Yhtäkkiä mies hyökkäsi kimppuuni takaapäin ja kaatoi minut maahan. Tämän jälkeen mies yritti vetää minua kohti junan raiteita. Hyökkääjä lähti juoksemaan pakoon. Pyysin ympärillä olevia ihmisiä apuun ja soittamaan poliisille, Majid Hakki kertoo tapahtumista Suomen Uutisille.
Sivulliset saivat hyökkääjän kiinni
Ruuhka-ajasta johtuen laiturialueella oli paljon muita matkustajia.
– Muutama mies lähti hyökkääjän perään ja sai hänet kiinni. Muistaakseni hänellä oli kasvot peitettynä ja hän sanoi etunimeni, Majid. En kuullut tarkkaan, mitä muuta hän sanoi.
Hakkiin kohdistuneesta pahoinpitelystä kertoi 24.11. myös Kurdiliiton toiminnanjohtaja Welat Nehri liiton Facebook-ryhmän julkisessa päivityksessä.
– Ystäväni, yhteisömme aktiivi ja Kurdiliiton hallituksen jäsen Majid Hakki joutui illansuussa aiemmin häntä uhanneen henkilön väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjä on jo aiemmin uhkaillut Hakkia Iranin islamilaiseen hallintoon ja terroristijärjestö Hamasiin kohdistuneiden lausuntojen johdosta. Paikalla olleet sivulliset olivat onneksi saaneet kasvonsa peittäneen hyökkääjän kiinni ja hän on nyt poliisin hallussa. Toivon, että poliisi selvittää perinpohjaisesti hyökkääjän taustat ja motiivit. Kansalaisten on voitava ilmaista mielipiteensä vapaasti Suomessa.
– StopIRGC #IRGCterrorists, Nehri kirjoitti Facebook-päivityksessä.
Uhri tunnisti hyökkääjän
Hakki kertoo tunnistaneensa hänen kimppuunsa hyökänneen henkilön. Hakki väittää kimppuunsa hyökänneen miehen olevan kytköksissä helsinkiläiseen Resalat-kohumoskeijaan.
– Resalat-moskeija on osa Iranin islamilaisen tasavallan hanketta islamilaisen vallankumouksen julistamiseksi sekä terroristi- ja vakoiluverkostojen järjestämiseksi Suomessa ja muissa maissa. Kaikki shiia-ryhmät, mukaan lukien Hashd-al-shaabi, kuuluvat Iranin hallinnon IRGC-joukkojen alaisuuteen ja ovat yhteydessä tähän moskeijaan, Hakki sanoo ja jatkaa:
– Resalat-moskeija kutsuu uskonnollisten juhlien verukkeella saarnaajia (rozakhwanin) Suomeen. Näiden ‘hengellisten’ ihmisten kautta se edistää hallinnon politiikkaa. Kaikki tähän moskeijaan Iranista tulevat saarnaajat kuuluvat Iranin islamilaisen tasavallan vallankumouskaartiin. Ja ne kaikki saarnaajat tai uskonnollisiin seremonioihin tulevat papit saavat ohjeet ajatollah Khamenein hallinnon alaisesta organisaatiosta, jonka nimi on Beit rahbari (johtajan linna). Kaikki moskeijat ja moskeijayhdistykset kuuluvat Iranin keskushallinnon absoluuttisen vallan alle, eivätkä ne ole Iranin hallinnosta riippumattomia itsenäisiä toimijoita.
Imaami hyökkäsi iranilaisnaisen kimppuun
Suomen Uutiset on kirjoittanut Resalat-moskeijan yhteyksistä Iranin islamistiseen hallintoon. Se on esimerkiksi saanut rahoitusta Iranin hallinnolta. Moskeijan perustaja Majid Bahmanpour on toiminut upseerina IRGC-joukoissa 1980-luvulla.
Kesäkuussa uutisoimme moskeijan vierailevan imaamin hyökkäyksestä iranilaisen ihmisoikeusaktiivin Parvin Shokrin kimppuun. Hän oli lapsensa kanssa Itäkeskuksessa sijaitsevalla kirpputorilla. Hyökkäys tallentui Shokrin puhelimeen, sillä hän oli juuri tekemässä Instagram-lähetystä.
Aiheesta kertoivat myös BBC ja yhdysvaltalaismedia Iran International. BBC:n artikkelissa kerrottiin myös hyökkääjän henkilöllisyys. Toimitus käytti kasvojentunnistusohjelmaa ja kertoi hyökkääjän olevan iranilainen imaami Behrouz Hosseinpour.
Epäilty on poliisin tiedossa
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Matti Latvala vastasi Suomen Uutisille 24.11. Myyrmäen juna-aseman tapahtumista seuraavasti:
– Meillä on tutkinnassa rikosepäily, joka on tapahtunut mainitsemassasi paikassa ja mainitsemaasi kellonaikaan. Tapahtumien kulkua tarkemmin en tutkinnan tässä vaiheessa voi kommentoida. Esitutkinta on alussa, ja epäilty on poliisin tiedossa. Tällä hetkellä asiaa tutkitaan muun muassa ryöstön yrityksenä ja pahoinpitelynä.
Artikkelia on muokattu 5.12. klo 10.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hashd-al-shaabi Kurdiliitto Matti Latvala Welat Nehri Majid Hakki Behrouz Hosseinpour äärijärjestöt Parvin Shokri ääri-islamistit IRGC Majid Bahmanpour Resalat-keskus ajatollah Ali Khamenei pahoinpitelyt moskeijat terroristijärjestöt Iran Hamas Vantaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Hallituksen rajapäätös edistää Suomen turvallisuutta – vihervasemmisto sen sijaan edistäisi vain Venäjän hybridioperaatiota

Saksassa varoitetaan joulutoreille kohdistuvista terrori-iskuista

”Allahu Akbar” -puukkoisku Pariisissa – turisti kuoli ja useita haavoittui veitsellä ja vasaralla riehuneen terroristin hyökkäyksessä

Tuore palestiinalaisalueiden AWRAD-gallup: Hamasin tekemän terrori-iskun kannatus palestiinalaisten keskuudessa 75 prosenttia

Iranin islamistisen hallinnon yhteyksistään tunnetun Resalat-moskeijan 20-vuotisjuhlissa mukana kirkon virallisia edustajia

Iranin islamilainen tasavalta nousee YK:n rahoittaman aseidenriisuntakonferenssin johtoon
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













