Tagi: Vantaa

PS ARKISTO

Arkeologi Andreas Koivisto kirjoitti Vantaan Sanomissa piikiven pilke silmäkulmassaan: ”Vantaa saattoi olla jo kivikaudella Suomen monikulttuurisin kaupunki”. Kaupunginmuseon hyvä näyttely Ikikallion tarinoita Tikkurilan vanhalla asemalla elävöittää esihistoriaa. Taiteilija Tom Björklundin vuosituhansien takaiset mustahkot kantavantaalaiset luontuvat luiden DNA:han ja tuoreempiin kirjallisiin lähteisiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen Uutiset haastatteli hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Majid Hakkia. Hakki kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin takaapäin ja häntä yritettiin vetää kohti junan raiteita. Pahoinpitely tapahtui perjantaina 24.11. kello 16 aikaan Myyrmäen juna-aseman laiturialueella. Hakki joutui tapahtumien johdosta sairaalahoitoon.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE

Maahanmuuton vaikutuksista julkiseen talouteen on nykyään saatavilla runsaasti tutkittua tietoa. Esimerkiksi ajatuspaja Suomen Perusta on useissa tutkimuksissaan tuonut esiin maahanmuuton talousvaikutuksia. Perussuomalaisten kuntavaikuttajat Joakim Vigelius Tampereelta ja Suvi Karhu Vantaalta kertovat nyt muiden puolueiden edustajien oudoista reaktioista maahanmuuttokeskusteluun valtuustoissa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

HUSin alueella käytössä olevan Apotti-tietojärjestelmän sujuvuutta, epävarmuutta ja vaikeaselkoisuutta on kritisoitu terveydenhuollon toimijoiden ja käyttäjien taholta jo pitkään. Kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) on tehnyt ministerille kirjallisen kysymyksen liittyen Apotissa havaittuihin ongelmiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Ari Koponen on huolissaan haittamaahanmuutosta, joka heikentää oppimistuloksia, kasvattaa julkisia menoja sekä lisää rikollisuutta, turvattomuutta ja yhteiskunnan epävakautta. Koposen mukaan suomalaisen peruskoulun menestystarina on kohta muisto vain, jos hallitus ei halua puuttua ongelman juurisyihin ja suitsia haitallista maahanmuuttoa.  Lue lisää >