

Trond Trosdahl
Jalonen: Miten VR:n palvelua parannetaan?
Liikennevaliokunnassa toimiva Ari Jalonen (ps.) kysyi omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolta (sd.) eduskunnan kyselytunnilla torstaina, miten hallitus aikoo parantaa rautateiden tarjoamaa palvelua tilanteessa, jossa edellinen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) jatkoi VR:n monopolia viidellä vuodella eteenpäin.
– Ihmiset eivät saa haluamaansa palvelua eikä teollisuuskaan. Aikooko omistajaohjausministeri puuttua tilanteeseen jotenkin, että ihmiset ja teollisuus saisivat sellaisen palvelun, että teollisuus pystyy toimimaan ja ihmiset pääsevät liikkumaan siihen asti, kunnes edellisen liikenneministerin tekemät pitkät sopimukset raukeavat, Jalonen kysyi.
Risikko: EU vaatii kilpailun vapautusta
Kysymykseen vastasi liikenneministeri Paula Risikko (kok.) Hän kertoi, että VR:lle annettiin mahdollisuus toimia monopolina, mutta tietyt velvoitteet täyttäen. Risikko kertoi EU:n areenoilla keskusteltavan kovasti siitä, että rautatieliikenne pitää vapauttaa kilpailulle.
– Suomen kanta on, että suhtaudumme keskusteluun myönteisesti. Mutta me haluamme varmistaa, että kun direktiivi joskus tulee, niin meillä on myös kansallinen sanamme sanottavana juuri siksi, että turvaisimme teollisuuden toiminnan ja ihmisten liikkumisen. Oma kantani on, että meidän pitää olla suunnittelemassa pelisääntöjä – ettemme ole kuin lastu laineilla, Risikko vastasi.
Jalonen ei löytänyt ministerin sanoista vastausta kysymykseensä.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










