

RONI REKOMAA LEHTIKUVA
Jäsenmaksut jakavat EU:ta – “EU-politiikkamme pielessä ja pahasti”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suomi ankarasti EU:n kehitystä torstaina työmiehen tuumaustunnilla. Soinin mukaan EU kaventaa Suomen vaikutusmahdollisuuksia entisestään.
– Suomen jäsenmaksu kaksinkertaistuu, se kasvaa noin 600 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan Suomen ääniosuus heikkenee puoleen. Maksu kasvaa ja valta pienenee. Kehitys on Suomelle vahingollinen, Soini moitti.
Myös maahanmuutto liittyy tähän. Soinin mukaan EU:ssa puhutaan maahanmuuton taakanjaosta niin, että EU voisi määrätä tulevaisuudessa, kuinka paljon kukin maa ottaisi maahanmuuttajia.
– Tämä ei käy perussuomalaisille: Suomen pitää päättää itse, paljonko otetaan vastaan ja keitä otetaan. Emme ole valmiita ulkoistamaan maahanmuuttopolitiikkaa EU:lle, Soini linjasi.
Kriisirahasto lisää yhteisvastuuta
Perussuomalaiset testaa perjantaina hallituksen kestävyyttä kriisirahastoon liittyvällä epäluottamuslauseella. Kriisirahastoa on propagoitu sijoitusrahastona, vaikka se todellisuudessa lisää yhteisvastuuta.
– Emme hyväksy sitä, että suomalaisten työn tuloksia jaetaan ranskalaisten ja italialaisten pankkien tukemiseen, Soini painottaa.
– Tämä kehitys hajauttaa EU:ta ja jakaa sen eri leireihin, euro- ja ei-euromaihin. Se voi johtaa EU:n rapautumiseen ja jopa hajoamiseen, Soini varoittaa.
Soini piti EU:n hyvänä puolena sitä, että se voi vakauttaa taloutta.
– Mutta nyt näyttää, että tämä hyvä puoli tai tavoite katoaa. Nyt EKP muodostuu roskapankiksi, Soini jyrähti.
Rakennetaanko uutta kuplaa?
Soini varoitti, että EU saattaa rakentaa uutta talouskuplaa. Hän kertoi keskustelustaan talouspäättäjien kanssa, jotka kertoivat ostavansa Kreikan rahoituspapereita.
– Onko se riskitöntä? On, koska EU on takana, Soinille vastattiin.
– Lehman-Brothersin opetukset on unohdettu, Soini totesi.
Hänen mielestään ainoa keino tervehdyttää heikkojen maiden taloutta on “right to fail“, lupa hävitä, jolloin talous ajetaan alas ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. Nyt suuret tappiot siirretään kansalaisten maksettaviksi.
Kriittiset voimat kasvavat vaaleissa
EU:ssa tapahtuu sentään hyvääkin: EU-kriittiset voimat kasvavat vaali vaalilta. Sitä kautta avatutuu mahdollisuus muuttaa EU:n kehitystä.
– Eihän ole EU-kansaa, vaan EU on EU-maiden kokonaisuus, Soini muistutti.
EU:ssa toistuu Soinin mukaan jatkuvasti kädenvääntö kansallisten ja keskusvallan voimien välillä. Jäsenmaat käyttävät suurta valtaa Eurooppa-neuvostossa eli hallitusten välisissä kokouksissa. Unionissa on myös federalistisia järjestelmiä ja nämä kilpailevat keskenään.
– Siksi EU-asioihin pitää vaikuttaa jäsenmaiden sisältä käsin. EU-virkamiehiinhän ei voi vaikuttaa mitenkään, Soini sanoi.
Britannia onkin ruvennut heiluttamaan kapinalippua: pääministeri David Cameron aikoo palauttaa EU:n juurilleen dynaamiseksi vapaakauppaunioniksi.
– Se on tapa, jolla EU voi selvitä, Soini kehui.
Samalla hän moitti komission puheenjohtajaksi valittua Jean-Claude Junckeria, joka mahdollisti Luxemburgin veronkiertojärjestelmiä 20 vuoden ajan valtiovarain- ja pääministerinä.
– Tämmöinenkö kaveri johdattaa meidät auvoiseen tulevaisuuteen? Ei todellakaan, Soini naurahti.
Terho: Federalismi uhkaa kasvaa
Europarlamentaarikko Sampo Terho kertoi EU-rintamilta kahdenlaisia terveisiä. Ensin hyvät uutiset: perussuomalaiset ovat moninkertaistaneet omat vaikutusmahdollisuutensa liittoutumalla brittien konservatiiviryhmän kanssa. Terho ja Jussi Halla-aho saivat yhdessä ryhmänsä kanssa juuri ne vaikutusvaltaiset paikat, jotka he halusivatkin.
EPP ja Alde saivat nyt vain 288 paikkaa 751:stä. Niiden täytyy saada 100 ääntä lisää muista ryhmistä saadakseen esityksensä läpi.
– Valitettavasti nämä porvarilliset ryhmät ovat hakeneet yhteistyötä sosialistien kanssa kansallismielisten ryhmien sijasta, eli ne ovat uhranneet mieluummin porvarillisuuden kuin federalismin. Yhteistyö sosialistien kanssa uhkaa lisätä sosialistien ajamaa yhteisvastuuta, kun porvariallianssi ajoi aiemmin jäsenmaiden talouskuria, Terho kertoo.
Sitten tulivat Terhon huonot uutiset: myös tällä vaalikaudella jatkuu EU:n kehitys, jossa federalistinen kehitys uhkaa siirtyä yhä uusille alueille.
– Kun parlamentti on valittu, järjestäytynyt ja komissio valittu, asiat lukkiutuvat taas viideksi vuodeksi, eikä unionissa tapahdu mitään muutoksia ennen seuraavia vaaleja. Siksi muutoksia täytyy tehdä jäsenmaista käsin. Onneksi koko ajan käydään jossakin vaaleja, Terho sanoi.
Tulonsiirtounioni voi hyvin
– Emme voi myöskään piiloutua EU:n selän taakse: Suomen hallitukset ovat itse tukeneet tätä kehitystä, kun eivät ole sanoutuneet federalismikehityksestä irti.
– Tulonsiirtounioni voi hyvin: Suomen maksuosuus kasvaa. Kuvaava esimerkki oli maidontuotannon pieni tuki, joka olisi ollut kolme prosenttia yli miljardin euron maksuistamme. Kun sitä pyydettiin, se ei sopinut. Se on tavallisen suomalaisen oikeustajun vastaista, mutta aivan loogista EU:n omien toimintatapojen mukaan, Terho aprikoi.
– Kannattaako siis kierrättää rahaa EU:n kautta? Ei kannata, Terho päätteli.
Mutta niin kauan kun poliittinen johtomme suhtautuu EU:hun uskonnollisesti, uskoen sen dogmeihin, on EU-politiikkamme pielessä ja pahasti, Terho päätteli.
Ohessa tuumaustunti kokonaisuudessaan:
Tweetit tagilla #tuumaustunti
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini maitoskandaalista: Suomen menestys salongeissa muuttunut matalan torpan balladiksi

Puheenjohtajat koolla – Soini: “Työttömyys on seurausta huonosta talouspolitiikasta”
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää