Johanna Korhonen: Soini siteeraa usein Raamattua

27.02.2013 |13:31

Toimittaja Johanna Korhosen mukaan puheenjohtaja Timo Soini siteeraa usein Raamattua. Se riisuu kuulijansa usein aseista. Toisaalta Korhonen oudoksuu Soinin runsaita viittauksia.

Korhonen esitteli tiistaina pamflettikirjaansa Kymmenen polkua populismiin, jossa hän hahmottelee kulttuurisia muutoksia, joiden tuloksena vaikenevasta Suomesta tuli hänen mukaansa äänekkään populismin pelikenttä.

Korhosen mukaan uskonnollinen retoriikka voi luoda kuulijalleen turvallisuuden tunnetta. Hän mainitsee kirjassaan esimerkiksi, kun Soini ei viime presidentinvaaleissa päässyt toiselle kierrokselle, hän lohdutti kannattajiaan Jeesuksen sanoilla: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen.”

Korhonen huomauttaa, että Soini jätti kertomatta, miten sitaatti jatkuu: ”Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.”

Soini esiintyy siis messiaaniseen tyyliin liikkeensä toivona ja pelastajana.

Jussi Halla-aho oikeuskäsittelyn jälkeen Soini sanoi, ettei hän halua heittää ensimmäistä kiveä. Korhosen mukaan tämän virkkeen edessä mediakin jäi aseettomaksi: kukapa meistä ei olisi joskus jotain väärää tehnyt. Jeesukselle on hankala sanoa vastaan, koska sellainen ei ole ollut Suomessa tapana, Korhonen tulkitsee.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
6.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
7.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
9.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi