Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Jotta asiakas saa itse päättää: Ukrainalainen maahanmuuttaja perusti naistaksiyrityksen pääkaupunkiseudulle

27.02.2026 |09:39

Naisasiakkaiden pelko nykyisiä taksikyytejä kohtaan johti jo toisen vain naisille tarkoitetun palvelun perustamiseen. - Naistaxi syntyi todellisesta tarpeesta. Monet naiset kokevat turvattomuutta erityisesti ilta- ja yöaikaan liikkuessaan, toteaa palvelun takana oleva ukrainalaistaustainen yrittäjä.

Haluamme tarjota vaihtoehdon, jossa turvallisuus, luottamus ja kunnioittava kohtaaminen ovat palvelun ydin eikä lisäominaisuus, perustelee yrittäjä Viktoria Shevchenko.

Naistaxin väki rakentaa omaa sovellusta ”hallitakseen turvallisuusstandardeja, tunnistautumista ja laatua alusta asti oikein”. Pilotointi alkaa pääkaupunkiseudulta, mutta tavoitteena on laajentaa muualle Suomeen ja myöhemmin muihin Euroopan maihin.

Palvelu on tarkoitettu naisten lisäksi myös lapsille. Suomen taksiliitto puolustaa naistaksien konseptia. Liiton mukaan kehittyvälle, markkinaehtoiselle alalle mahtuu erilaisia palvelumalleja, ja ne ovat tervetulleita kehittämään toimialaa.

Oikeita kontakteja aidoille yrittäjille

Shevchenkon on rohkaissut yrittämisen tielle tieto ja kokemus siitä, että täällä on vakaa ja turvallinen toimintaympäristö, joka jo itsessään on suuri vahvuus. Haasteita aiheuttaa kuitenkin ”byrokratia, hidas päätöksenteko ja rahoituksen saatavuus alkuvaiheessa”. Yrittäjä toivoisikin ketterämpiä tukirakenteita varhaisen vaiheen yrityksille.

Yrittäjän mukaan suurin puute yrittäjän alkutaipaleella ei välttämättä ole osaamisessa tai motivaatiosta, vaan oikeissa kontakteissa. Suomessahan verkostot ovat tärkeässä roolissa työn, yhteistyömahdollisuuksien ja luottamuksen rakentamisessa. Ilman niitä eteneminen on huomattavasti hitaampaa.

– Tarvitsemme enemmän matalan kynnyksen verkostoitumismahdollisuuksia, mentorointia ja aitoja kohtaamisia, joissa osaaminen pääsee näkyviin.

Lakiuudistus tuo kunnianpalautuksen taksialalle

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle taksisääntelyn muuttamista koskevan lakiesityksen.

Muutoksilla halutaan parantaa kuljettajien ammattitaitoa, tehostaa valvontaa ja ehkäistä väärinkäytöksiä.

– Palautamme turvallisemmat taksit kaikille ja luottamus alaan kohenee, kun sille pääsyn vaatimukset ja valvonta kiristyvät. Kuljettajat ovat jatkossa nuhteettomampia ja paremmin koulutettuja, valvonta on tehokkaampaa ja taksien tunnistaminen helpompaa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Lain on tarkoitus tulla voimaan vaiheittain tämän ja ensi vuoden kevään aikana.

– Suurin osa taksiammattilaisista on kunnon ihmisiä, ja nyt hulttiot saadaan alalta vähitellen syrjään. Uudistuksen myötä koko ala saa kunnianpalautuksen ja Suomi turvalliset taksit, Ranne toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Väkivallan pelko sai naiset perustamaan oman taksipalvelun – ministeri Lulu Ranne: ”Taksilain korjaussarja parantaa turvallisuutta niin asiakkaille kuin kunnon kuljettajillekin”

17.02.2026 |10:09
Suomen uutiset logo

Suomeen kuulumaton vilppikulttuuri on uhka oikeusvaltiolle – lahjomalla ja huijaamalla hankittu ajokortti tai taksilupa on todellinen vaara kaikille tienkäyttäjille

20.11.2025 |09:52
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii korjausliikettä taksialalle: Taksikuskit ruotuun ja harmaa talous kuriin

05.11.2025 |10:09

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”

23.02.2026 |11:00

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää