

Juho Eerola. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Juho Eerolan romanikerjäläisiä koskenut kirjoitus mahtui sananvapauden piiriin – “Oikeus on voittanut taas”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola ei saanut syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä syynäsi hänen romanikerjäläisiä koskeneen kirjoituksensa, ja teki syyttämättäjättämispäätöksen. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä STT.
– Oikeus on voittanut taas, kuten Hassisen Kone lauloi aikanaan, Eerola kommentoi Itä-Savo-lehdelle tyytyväisenä.
Ei kieloja, ei lanttia
Tutkintapyyntö koski Eerolan 2017 heinäkuussa tekemää Facebook-kirjoitusta. Eerolan kolmannessa persoonassa kirjoitettu päivitys kuului kokonaisuudessaan seuraavasti:
”Juho Eerola .. ei ole koskaan ostanut yhtään isoa numeroa. En myöskään kieloja, enkä etenkään ole antanut lanttia kerjäläiselle.
Sen sijaan olen katsonut halveksuvasti, sylkäissyt mielenosoituksellisesti, tai muutaman kerran jopa kaivanut pankkikorttini esiin ja tarjonnut sitä maksuvälineeksi.
Jokainen, joka näitä ryökäleitä tukee, tukee myös laitonta pillerikauppaa/ muuta rikollisuutta. Jos kaikki toimisivat kuten minä, häipyisivät nämä maallemme täysin hyödyttömät rikolliset sinne minne kuuluvatkin. Eli romanit Romaniaan.”
Eerolan kiistanalainen oli saanut pontta Ylen julkaisemasta uutisesta, jossa kerrottiin että 20 Romanian kansalaista on vangittu epäiltyinä törkeästä huumausainerikoksesta. Uutisessa kerrottiin pillereiden katukaupan riistäytyneen täysin käsistä.
Suomen Uutiset kertoi asiasta heinäkuussa 2017.
Eerola: Tyyli ei muutu
Eerola kertoi, ettei hän aio muuttaa tyyliään jatkossa.
– Tämä ei vaikuta Facebook-kirjoitteluuni tai muihin ulostuloihini. Samalla linjalla jatketaan, räväkästä tyylistään tunnettu Eerola kommentoi Itä-Savo-lehdelle
Halla-aho: naurettavaa, että tällaiset asiat rikoslaissa sotarikosten alla
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kommentoi päätöstä omilla sivuillaan.
– Hyvä näin. Normaalissa yhteiskunnassa tällaiset tutkintapyynnöt menisivät kuitenkin suoraan roskakoriin, Halla-aho toteaa.
Halla-ahon mukaan Rikoslain “Kiihottaminen kansanryhmää vastaan”-kohta kriminalisoi mielipiteen, jossa panetellaan tai solvataan jotakin ihmisryhmää.
– Rikokseen siis syyllistyy, vaikka ei uhkaisi ketään tai yllyttäisi mihinkään. Riittää, että sanoo rumasti. Lisäksi lakia ei sovelleta kirjaimellisesti, vaan ainoastaan tietyt ihmisryhmät on nostettu kritiikin yläpuolelle ja suojattu vääriltä mielipiteiltä, eikä kenellekään ole selvää, mikä kaikki on “solvaamista” tai “panettelua”.
Rikoslain kiihottamispykälä rapauttaa Halla-ahon mukaan mielipiteen- ja sananvapautta, ihmisryhmien tasa-arvoa lain edessä sekä ennen kaikkea oikeusvarmuutta, koska kukaan ei tiedä ennen tekoon ryhtymistä, onko se laillinen vai laiton. Tämä taas johtaa ennakko- ja itsesensuuriin varmuuden vuoksi.
Tuomitaanko “sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan” 240 euron sakkoja?
– Lisäksi pykälästä tekee naurettavan se, että luvun otsikko on “Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan”. Itse olen saanut 240 euron sakot kirjoittamalla somaleista samaa, mitä sanomalehti Kaleva kirjoitti suomalaisista ilman seuraamuksia. Tuomitaanko “sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan” 240 euron sakkoja?
Kantelija pettynyt
Tutkintapyynnön Eerolasta tehnyt savonlinnalainen Rikhard Blomerus kertoi Itä-Savo-lehdelle olevansa pettynyt päätökseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Some repesi riemuun koraaninpolttajan kuoleman jälkeen – ”Tilanne ei ole enää viranomaisten hallinnassa”
Koraanin polttajan murha on herättänyt mielipiteiden ristiaallokon kautta maailman. Tilanne Ruotsissa ei pommien räjähdellessä ole enää viranomaisten hallinnassa. Esiin on noussut epäilyjä siitä, että kansankodissa on tahoja, joilla on omat lakinsa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää