Jussi Halla-ahon avajaispuhe Seinäjoen puoluekokouksessa – laiskiainen ja keisaripingviini

Suomen Uutiset julkaisee väistyvän puheenjohtaja Jussi Halla-ahon puheen kokonaisuudessaan.

Arvoisat perussuomalaiset! Kansanedustajat, valtuutetut, piirien ja paikallisyhdistysten toimijat, tavalliset jäsenet. Median edustajat, kutsuvieraat, perheenjäsenet ja muut läsnäolevat. Kunnioitettu kaupunginjohtaja! Omasta ja puoluejohdon puolesta toivotan teidät tervetulleeksi perussuomalaisten puoluekokoukseen Seinäjoelle!

Etenkin vaalien alla puoluejohtajat saavat lehtihaastatteluissa vastailla myös ns. keventäviin kysymyksiin, kuten siihen, mikä on heidän lempieläimensä, tai mikä eläin he olisivat, jos olisivat jokin eläin. Yleensä vastaan tähän kysymykseen hätäpäissäni, että ”kissa”, koska minulla on ollut kissoja ja kissa tulee siksi ensimmäisenä mieleen.

On kuitenkin olemassa poliittisesti ja erityisesti perussuomalaisuuden kannalta paljon osuvampia ja mielenkiintoisempia eläimiä, joista haluaisin mainita muutaman. Ensimmäinen on laiskiainen. Se on Etelä-Amerikassa elävä, hiukan apinalta näyttävä nisäkäs, jolla on poikkeuksellisen hidas aineenvaihdunta ja matala ruumiinlämpö. Laiskiaisen maksiminopeus on noin neljä metriä minuutissa. Se viettää suurimman osan elämästään kotipuussaan ja 90 % ajastaan liikkumatta.

Laiskiaisen verkkainen elämäntapa on sopeutuma olosuhteisiin. Se syö kotipuunsa lehtiä, jotka tarjoavat niukasti energiaa ja sulavat hitaasti. Paikallaan pysyminen ja hidastettu liikkuminen myös suojaa laiskiaista petolinnuilta ja saalistavilta kissaeläimiltä, joiden näköaisti perustuu liikkeen havaitsemiseen.

Politiikassakaan nopeus ei aina ole hyve, etenkään perussuomalaisille. Me toimimme vihamielisessä ympäristössä, jossa saalistajat odottavat, että teemme virheen. Hitaasti kiiruhtamalla pääsee usein varmemmin ja jopa nopeammin perille kuin ryntäillen ja syöksähdellen.

Toinen maininnan arvoinen eläin on keisaripingviini. Siinä missä laiskiainen on yksilösuorittaja, pingviini on joukkuepelaaja. Keisaripingviinit elävät Etelämantereella, äärimmäisen vihamielisissä olosuhteissa. Talvella keskilämpötila on -40 astetta, ja tuuli voi puhaltaa 200 km/h. Näissä oloissa pingviinit seisovat kaksi kuukautta paikallaan ja hautovat muniaan. Ne selviävät seisomalla tiiviinä rykelmänä. Ulkokehä suojaa sisempänä seisovia. Ulkokehä kiertää hitaasti ympyrää, jolloin kukaan ei ole jatkuvasti tuulen puolella. Ulkokehällä seisovat siirtyvät välillä rykelmän sisälle ja sisältä tulee uusi ulkokehä.

Tällä tavoin myös perussuomalaisten pitää toimia. Me eroamme muista puolueista, koska ne, jotka hallitsevat julkisuutta, eivät yleensä pidä meistä. Muissa puolueissa paikka eturivissä merkitsee paikkaa auringossa. Siksi muissa puolueissa lauman sisällä taistellaan siitä, kuka pääsee eteen, ja kun eteen on päästy, siellä pyritään pysymään keinolla millä hyvänsä. Meillä, kuten pingviineillä, paikka ulkokehällä ja eturivissä merkitsee paikkaa tuulessa ja tuiskussa. Meillä eturivi ei pääse naistenlehtiin poseeraamaan ja esittelemään vaatekaappiaan.

Kuten pingviinilauma, me olemme joukkue, jossa jokaisen yksilön selviytyminen edellyttää lauman selviytymistä, ja lauman selviytyminen edellyttää sitä, että jokainen on valmis omalla vuorollaan ottamaan myrskyä vastaan ja suojaamaan selkänsä takana olevia. Tämä pätee kaikilla tasoilla: puoluejohdossa, eduskuntaryhmässä, valtuustoryhmissä, kenttäorganisaatiossa. Ja tämä on parasta perussuomalaisissa. Meillä ei sanota: ”En minä viitsi. Seiskää tee muut eturivissä.” Me emme ole vapaamatkustajien puolue.

Meidän ajallemme on ominaista ihanteiden ja periaatteiden puute. Niiden tilalla on hedonismia, mukavuudenhalua, ahneutta, vallanhimoa, hillotolppien metsästystä. Tätä pidetään suorastaan normaalina. Ihmisillä on taipumus käyttää itseään kaiken mittarina. Ts. ihmiset olettavat, että kaikki muut ihmiset ajattelevat kuten he, haluavat samoja asioita kuin he, ja että muiden ihmisten motiivit ovat samanlaisia kuin heidän omat motiivinsa. Juuri tämän vuoksi toimittajilla ja muilla kommentaattoreilla on niin suuria vaikeuksia ymmärtää perussuomalaisten toimintaa ja perussuomalaisten äänestäjiä. Koska kommentaattoreilla itsellään ei ole ihanteita eikä periaatteita, he eivät hyväksy eivätkä ymmärrä, että kenelläkään muullakaan olisi. He tulkitsevat meitä ja meidän tekemisiämme oman moraalisen sapluunansa avulla.

Tästä syntyy paljon väärinkäsityksiä ja virheellisiä tulkintoja. Kun minä tai puolue teemme tai sanomme mitä tahansa, vastustajamme tulkitsevat sitä poikkeuksetta omasta, ahneuden, mukavuudenhalun ja vallanhimon viitekehyksestään käsin. Tämä johtaa usein varsin mielikuvituksellisiin ja lennokkaisiin teorioihin ja analyyseihin. Heille ei tule edes mieleen se vaihtoehto, että me yksinkertaisesti sanoisimme, mitä ajattelemme, ja tekisimme sitä, mikä on meidän mielestämme oikein. Se, että tämä vaihtoehto ei tule heille edes mieleen, on oikeastaan kaikkein masentavinta meidän ajassamme.

Mainitsen vain muutaman esimerkin. Kun sanoin erilaisissa haastatteluissa sen itsestäänselvyyden, että pyrimme suurimmaksi ja pääministeripuolueeksi, kolumnistit ilkkuivat, että minulla on pääministerikiima, ja lisäsivät yleensä, että minusta ei tule pääministeriä, vaikka olisimme suurin puolue. Kun ilmoitin, että en pyri jatkokaudelle, samat kolumnistit kertoivat, että kanttini petti enkä uskaltanut ryhtyä pääministeriksi. Kun perussuomalaiset kesäkuussa kävivät useamman vuorokauden eduskuntakeskustelun EU:n elpymispaketista, meidät haukuttiin populismista ja demokratian halventamisesta. Kun lopetimme keskustelun, meidät haukuttiin luovuttamisesta ja muiden puolueiden mielistelystä.

Toisinaan tuntuu, että mikään ei ole hyvä. Vuosia sitten eräs kollegani tiivisti osuvasti, että jos kävelisin vetten päällä, lehdet ilkkuisivat, että ”Halla-aho ei osaa uida”.

Yhtä vaikeaa toimittajille ja muille poliittisille vastustajillemme on ymmärtää, miksi puoli miljoonaa suomalaista äänestää meitä eduskuntavaaleista toiseen. Heille ei tule mieleen se kaikkein yksinkertaisin vaihtoehto, että puoli miljoonaa suomalaista yhtyy meidän tavoitteisiimme ja kokee meidän ajavan heidän kannaltaan hyvää politiikkaa. Sen sijaan äänestäjiimme suhtaudutaan kuin johonkin höynäytettyyn tai hypnotisoituun laumaan, joka hyppää jyrkänteeltä alas, jos karismaattinen johtaja käskee.

Karismaattisesta johtajasta puheenollen: kun minut valittiin tähän tehtävään neljä vuotta sitten, analyytikot ja kommentaattorit ennustivat, että puolue katoaa kartalta tai kutistuu muutaman prosentin marginaaliliikkeeksi. Ennuste perustui siihen oletukseen, että vuosien 2011 ja 2015 vaalimenestykset johtuivat edellisen puheenjohtajan karismasta ja osuvista sutkautuksista. Itse olin analyysien mukaan epäkarismaattinen, ilmeetön ja monotonisella äänellä puhuva punastelija ja nieleskelijä, joka ei pysty täyttämään edeltäjänsä saappaita. Miten kävi? Kuluneiden neljän vuoden aikana olemme tehneet historiamme parhaan tuloksen presidentinvaaleissa, eurovaaleissa ja kuntavaaleissa. Eduskuntavaaleissa sivusimme paikkamäärässä aiempaa ennätystämme ja pääsimme lähemmäksi suurimman puolueen asemaa kuin koskaan aiemmin. Mitä nämä samat analyytikot kirjoittavat nyt, kun olemme valitsemassa uutta puoluejohtoa? He kirjoittavat, että minä olenkin ollut karismaattinen ja valovoimainen puheenjohtaja, jonka saappaita seuraajani ei missään tapauksessa pysty täyttämään. Kannatus romahtaa taas.

Tällaisia kuperkeikkoja tapahtuu, koska kommentaattorit eivät kerta kaikkiaan kykene hyväksymään sitä, että ihmiset äänestävät sitä poliittista ja arvoihin liittyvää vaihtoehtoa, jota me edustamme. Sille vaihtoehdolle, jota me edustamme, on jatkuvaa ja kasvavaa kysyntää, ja perussuomalaisia äänestetään niin kauan kuin me pysymme uskollisina ihanteillemme ja periaatteillemme, riippumatta siitä, kuka on puheenjohtajamme. Puheenjohtajan tyyli ja persoona eivät ole yhdentekeviä. Ne voivat nostaa tai laskea kansalaisen kynnystä äänestää meitä. Mutta eivät ne luo meidän kannatustamme. Puoluejohto ei tee puoluetta, se vain johtaa ja edustaa sitä.

Tuorein Ylen gallup tuottikin heti analyytikoille pettymyksen. Perussuomalaisten kannatus ei ollut liikkunut mihinkään. Tosin monet toimittajat löysivät tähänkin positiivisen näkökulman. ”Persut eivät jää kaipaamaan Halla-ahoa”, kerrottiin pääkirjoituksissa.

Perussuomalaisten osallistuminen hallitustyöhön vuoden 2023 vaalien jälkeen on jatkuvasti tapetilla oleva puheenaihe. Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen on tulkittu olevan osa pyrkimyksiä salonkikelpoistaa puoluetta ja lisätä sen hallituskelpoisuutta etenkin kokoomuksen silmissä. No, kukin uskoo, mitä haluaa, joten en ryhdy väittelemään näiden tulkitsijoiden kanssa. Itse hallitusyhteistyöstä haluaisin kuitenkin sanoa väistyvänä puheenjohtajana muutaman sanan. Tähän asiaan on monenlaisia näkökulmia, joista mikään ei ole yksiselitteisen väärä tai yksiselitteisen oikea.

Jotkut näkevät, että hallitus on ainoa paikka, jossa voi vaikuttaa mihinkään, ja että hallitukseen on siksi pyrittävä lähes hinnalla millä hyvänsä. Toiset ajattelevat, että tärkeintä on pitäytyä sataprosenttisesti omissa näkemyksissä ja odottaa, kunnes aika, ilmapiiri ja muut puolueet ovat kypsiä tekemään kanssamme yhteistyötä meidän ehdoillamme. Kolmannet kokevat, että on löydettävä keskitie. Määritettävä omat tavoitteet, asetettava ne tärkeysjärjestykseen, päätettävä, mistä voidaan neuvotella ja mistä ei, uskallettava antaa jossakin asiassa periksi, pyrittävä yhteistyöhön, mutta oltava myös valmis jatkamaan oppositiossa, jos muut eivät tule vastaan meille tärkeimmissä asioissa. Totean, että itse edustan juuri tätä kolmatta ajattelua. Jos hallitukseen pääsemisestä tehdään itseisarvo, käy kuten perussuomalaisille kävi vuoden 2015 ratkaisujen jälkeen. Meillä on myös moraalisia velvoitteita niitä satoja tuhansia suomalaisia kohtaan, joille me edustamme toivoa paremmasta tulevaisuudesta. He eivät äänestä meitä siksi, että pääsisimme patsastelemaan, vaan siksi, että me puolustaisimme heitä, heidän turvallisuuttaan, hyvinvointiaan, lapsiaan, työpaikkojaan ja elämäntapaansa. Toisaalta täydelliseen puhdasoppisuuteen ja joustamattomuuteen ei millään puolueella ole varaa näin pirstaloituneessa puoluejärjestelmässä. Uskon vakaasti, että äänestäjämme ymmärtävät kyllä tämän.

Ja tässä tullaan kysymykseen, mitkä asiat ovat neuvoteltavissa ja mitkä eivät ole. Mitkä ovat meidän prioriteettejamme? Mitkä tavoitteet ja arvot ovat yhteisiä erilaisille perussuomalaisille? Me olemme suuri puolue maaseudulla, seutukaupungeissa ja suurissa kaupungeissa. Olemme suurin työväenpuolue ja suurin tai toiseksi suurin yrittäjäpuolue. Olemme alueellisesti ja väestöryhmittäin Suomen monipuolisin puolue, emmekä voi asemoitua jyrkästi kysymyksissä, jotka jakavat monimuotoista jäsenistöämme ja kannattajakuntaamme. Puheenjohtaja on ihminen, ja hänellä on omia mielipiteitä kuten kaikilla ihmisillä. Hän ei kuitenkaan voi vapaasti käyttää puoluetta henkilökohtaisten mielipiteidensä ajamiseen, jos kyseiset mielipiteet jakavat puoluetta sisäisesti, vaan hänen on tunnistettava jäsenistössä ja äänestäjäkunnassa olevat virtaukset ja niiden voimasuhteet, tehtävä niistä synteesi ja kompromissi ja edustettava niitä.

Hyvät perussuomalaiset!

Olen saanut toimia puolueen puheenjohtajana neljä vuotta. Ennen sitä en ollut osallistunut kovin kiinteästi järjestötoimintaan, minkä lisäksi olin ollut kolme vuotta pois Suomesta. Vasta nyt jälkikäteen huomaan, miten huonosti tunsin puolueessamme toimivia ihmisiä tullessani tähän tehtävään. Neljän vuoden aikana olen tutustunut valtavaan määrään ihmisiä, saanut paljon ystäviä ja nähnyt suurimman osan suomalaisista paikkakunnista. Puhtaasti henkilökohtaiselta kannalta nämä ovat olleet rikkaita ja palkitsevia vuosia.

Alku oli hankala ja epävarma. Jotkut ihmiset ja heidän toimintansa olivat raskas pettymys, mutta vielä enemmän oli iloisia yllätyksiä. Politiikassa ja politiikan liepeillä näkee paljon pelkuruutta, pyrkyryyttä, selkärangattomuutta, tekopyhyyttä, ahneutta, ilkeyttä ja suoranaista viheliäisyyttä, mutta siellä kohtaa myös uskollisuutta, ystävyyttä, rohkeutta ja muita jalompia inhimillisiä piirteitä, jotka loistavat erityisen kirkkaasti vaikeina aikoina. Haluan kiittää teitä kaikkia siitä tuesta, jota olen tehtävässäni saanut niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Toi tulevaisuus mukanaan mitä tahansa, kukaan tai mikään ei ota minulta pois sitä, mitä olen kanssanne saanut kokea, ja siitä olen kiitollinen.

Haluan tässä yhteydessä kiittää nimeltä kahta henkilöä. Terhi Mattila Vihdistä esitti minua puheenjohtajaksi Jyväskylän puoluekokouksessa neljä vuotta sitten ja uudelleen Tampereen puoluekokouksessa 2019. Kiitoksia, Terhi. Matti Putkosta haluan kiittää 11 vuoden ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta. Matti on titteliltään ”työmies”, mutta ”miinanpolkija” olisi yhtä hyvä tehtävänkuvaus. Matti ei kulje kovin nopeasti, mutta verkkaisuus on näennäistä, koska aina, kun Matti menee, hän menee jonnekin tekemään jotakin. Jos hän ei mene nortille, hän menee tekemään jotakin tämän liikkeen eteen. Kiitos, Matti!

Omaa suoritustani en lähde arvioimaan, sen saavat tehdä muut ja toivottavasti hiukan myöhemmin. Totean kuitenkin, että puolueen organisaatiossa ja toimintatavoissa on epäkohtia, puutteita ja ongelmia, joita en ole osannut ratkaista. Tänään valittavalle uudelle puoluejohdolle annan yhden evästyksen: Jos aiotte tehdä muutoksia ja uudistuksia, tehkää ne mahdollisimman pian. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän jäsenistö ja te itse totutte omiin tapoihinne, ja sitä vaikeammaksi asioiden muuttaminen käy. Luokaa rohkeasti oma ja itsenne näköinen toimintakulttuuri.

Toivotan teille hyvää puoluekokousta, viisaita valintoja ja mukavaa yhdessäoloa.

Puoluekokousta voi katsella Youtube-lähetyksenä: