

LEHTIKUVA
Juvonen: Näin maksetaan velka sadassa vuodessa
Suomen talouden tila ja julkisen velan kasvuvauhti on huolestuttava. Asia on vakava, sillä lakipiste julkisen velan määrässä on saavutettu. Maksettavaa on jo pelkästään velan vuosittaisina korkoina 1,8 miljardia, joten ei ihme jos käsitys rahan ja velan määrästä katoaa.
Hallituksen linjana on ollut velkaantumisen taittaminen. Yritystä on, sillä edessä on leikkauksia muun muassa lapsilisistä ja kotihoidon tuesta. Velan taittamiseen tarvittaisiin paljon mittavampia ja jopa rajumpia toimia.Valtion velan suuruuden avaamiseen tarvitaan selkokieltä, sillä miljardien nollat eivät helposti avaudu. Tarvitaan karkeaa matematiikkaa, jotta velan määrän voi edes tajuta.
Valtion tulot vuonna 2015 ovat 49 miljardia euroa. Menot ovat 54,7 miljardia. Menoja on enemmän kuin tuloja, joten valtio lainaa 4,5 miljardia euroa. Menot ovat järkyttävät – noin 8 prosenttia enemmän kuin tulot. Valtion velkaa on vuoden 2015 lopussa 102 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevissa budjeteissa meidän täytyisi vain säästää.
Hallitus on useaan otteeseen sanonut, ettei se halua sysätä velkoja tulevien sukupolvien maksettavaksi. Velka on kuitenkin heitä odottamassa, sillä meidän elinaikanamme sitä ei makseta.
Kun asuntolainassa velan poismaksuun varataan kolmekymmentä vuotta, valtion velassa tilanne on toinen. Otetaan tavoitteeksi vaikkapa sata vuotta, jolloin säästöä on tehtävä noin 10 prosenttia joka budjetissa. Se tarkoittaa sitä, että jokaisesta seuraavasta budjetista meidän pitäisi säästää yksi miljardi seuraavan sadan vuoden ajan.
Kun teemme säästösuunnitelman, jossa budjetit ovat miljardin ylijäämäisiä, niin valtionvelka on maksettu 100 vuoden päästä. Tahtia voimme toki myös nopeuttaa. Viidenkymmenen vuoden maksuajalla budjetin tulisi olla kaksi miljardia ylijäämäinen.
Selkokielellä ja karkealla matematiikalla vasta tajuaa, kuinka paljon Suomella on velkaa. Järkyttävää.
ARJA JUVONEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


WSJ: Nöyryytys Suomelle – vuonna 2015 liikaa alijäämää

Soini: Euroalueella ei kasva kohta enää kuin rikkaruoho
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.