Artikkeli kuva

Kaikkonen erosi: Fiilikset meni

24.04.2013 |14:57

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) eroaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta. Erosta hän syyttää perussuomalaisia.

– Yön yli nukuttuani kysyin itseltäni, haluanko tässä tilanteessa jatkaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. En halua. Fiilikset meni, Kaikkonen kirjoittaa blogissaan.

Perussuomalaiset olivat ainoa eduskuntaryhmä, joka vaati Kaikkosen eroa vaalirahatuomion jälkeen.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä toteaa Kaikkosen tehneen oikean ratkaisun.

– Hän on varmasti tehnyt oikean ratkaisun siitä, onko hänellä luottamusta vai ei, Mäntylä toteaa Perussuomalaisen toimitukselle.

Vielä tiistaina Kaikkonen sai tukea muilta puolueilta paitsi perussuomalaisilta. Mäntylä korosti, että kyse oli vain eduskuntaryhmien puheenjohtajien tuesta. Hän sanoi, ettei tiedä, millaista painetta Kaikkonen on saanut ehkä oman puolueensa sisältä. Mäntylä ei ryhtynyt arvailemaan, vaikuttaako Kaikkosen ero jotenkin puolueiden mahdolliseen oppositioyhteistyöhön, jota keskusta on viime aikoina toivonut.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi