Kampittaako Heinäluoma taas Urpilaista?

25.06.2013 |15:22

Puhemies Eero Heinäluoma (sd.) vetosi sunnuntaina Yle Uutisten haastattelussa hallitukseen, että oppositiopuolueet otettaisiin mukaan kuntauudistuksen valmisteluun. Hän sanoi, että hallituksen ja opposition äärimmilleen kiristyneistä väleistä kärsivät nyt kunnat ja kuntalaiset.

Kurkotus vaalien jälkeiseen aikaan?

Tämä on varsin erikoista, sillä Heinäluoma edustaa hallituksen toista pääpuoluetta SDP:tä, jonka puheenjohtaja hän ei ole. Vetoomusta voi katsoa myös istuvan puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kampituksena. Heinäluomaa pidetään nuoren SAK-taustaisen varapuheenjohtajan Antti Lindtmanin, 30, tukimiehenä.

Toisaalta Heinäluoma voi sanoa puolustavansa vetoomuksellaan parlamentin asemaa, mikä istuu hänen rooliinsa. Puhemies tulee myös valtion hierarkiassa heti presidentin jälkeen seuraavana, joten hän voi toimia eräänlaisena unilukkarina. Perinteisesti puhemieheltä onkin edellytetty asettumista puoluepolitiikan yläpuolelle.

Heinäluoman esityksen voi arvella myös petailevan seuraavien vaalien jälkeistä yhteistyötä, kuka silloin lieneekään SDP:n puheenjohtajana.

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi