Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kankaanniemi: Hallitus uudistaa Suomea pysähtyneisyyden jälkeen – ja tulokset näkyvät

04.04.2017 |14:33

Istuva hallitus uudistaa Suomea ja tulokset näkyvät: talous ja työllisyys paranevat ja luottamus on palautunut. Näin arvioi perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi tiistaina eduskunnan välikysymyskeskustelussa.

Turha pelotella yhtiöittämisellä

Hän muistutti, kuinka sotea on uudistettu jo 10 vuotta. SDP:n malli törmäsi perustuslakiin.

– Siitä oppineena hallitus rakentaa uudistuksen 18 maakunnan pohjalle. Tulee leveät hartiat ja vahva vastapuoli markkinoilla jo toimiville suuryhtiöille. Hanke on vaikea, mitta neuvottelun tulos on saavutettu ja se on tärkeää, Kankaanniemi vakuutti.

– Oppositio pelottelee turhaan yhtiöittämisellä. Se unohtaa, että maakunnalla on yhtiöittämisvelvoite vain silloin, kun maakunta hoitaa tehtäviään kilpailutilanteessa markkinoilla tai palvelut ovat asiakkaan valinnanvapauden piirissä. Näin turvataan kilpailuneutraliteetti ja tuottajien tasavertainen asema. Se on asiakkaan ja veronmaksajan etu.

Vasemmisto samalla asialla

Kankaanniemi muistutti vasemmiston perustaneen satoja julkisomisteisia yhtiöitä.

– Esimerkiksi Jyväskylän kaupunkikonserniin kuuluu 19 osakeyhtiötä. Pitäisikö nekin opposition mielestä lakkauttaa ideologisista syistä? Kankaanniemi kysyi.

VELI-PEKKA LESKELÄ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
6.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää