Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansalaisuuden ehtojen kiristykset voimaan tänään: Jos elää Kelan tukien varassa, Suomen kansalaisuutta ei enää saa

16.12.2025 |14:10

Suomen kansalaisuuden saamisen, säilyttämisen ja menettämisen edellytyksiä koskevan kansalaisuuslain kiristykset astuvat voimaan tänään. Jatkossa Suomen kansalaisuuden saaminen hakemuksella on entistä vaikeampaa.

Kansalaisuuslakia uudistetaan kolmessa vaiheessa. Tänään, 17. joulukuuta voimaan tulevat toisen vaiheen muutokset koskevat nuhteettomuutta, toimeentuloa ja henkilöllisyyden selvittämistä.

Uudistuksien tavoitteena on kannustaa kotoutumiseen, suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen ja työntekoon.

Turvattu toimeentulo vaaditaan

Uuden lain myötä kansalaisuuden hakijalta edellytetään jatkossa muun muassa turvattua toimeentuloa. Toimeentulon vaatimus pääsääntöisesti ei täyty, jos hakijan toimeentulo perustuu vain viimesijaiseen tukeen eli toimeentulotukeen.

Lisäksi hakija saa olla turvautunut työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen korkeintaan kolmen kuukauden ajan viimeisten kahden vuoden ajalta.

Rikoksen tekijä voi menettää kansalaisuuden

Kansalaisuuden hakijan velvollisuus selvittää omaa henkilöllisyyttään kasvaa.

Myös nuhteettomuusedellytystä tiukennetaan, eli rikoksiin syyllistyminen vaikuttaa jatkossa entistä tuntuvammin siihen, voidaanko hakijalle myöntää kansalaisuus. Tiettyihin Suomen elintärkeitä etuja loukkaaviin rikoksiin syyllistyminen puolestaan voi jatkossa johtaa kansalaisuuden menettämiseen.

Suomen kansalaisuudesta tulee palkinto

Sisäministeri Mari Rantasen mukaan kansalaisuuden tulee olla palkinto onnistuneesta kotoutumisesta.

– Kansalaisuuden edellytyksenä on onnistunut kotoutuminen, suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattaminen ja työnteko. Lisäksi kansallisen turvallisuuden merkitystä kansalaisuuden saamiselle korostetaan, sisäministeri sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää