Kansanedustaja Tolppanen tuomitsee kettutyttötoiminnan

13.06.2013 |21:24

Tarhoilla käyneet salakuvaajat ovat saattaneet kansanedustaja Maria Tolppasen (ps) mukaan levittää tauteja tarhoilla.

– Sairaat eläimet kaatavat koko elinkeinon. Sen takia on äärimmäisen tärkeää, että eläimiä hoidetaan mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi penikkatauti olisi hoidettavissa rokotuksella, edellyttäen tietenkin, ettei tautia levitetä eläinten hyvinvoinnin varjolla, Tolppanen kommentoi torstaisessa edukuntapuheessaan.

– Tänään on nähty lehdissä erilaisia salakuvia tarhoilta. Salakuvauksen mitalin toinen puoli on se, että kuvaajat saattavat omalla toiminnallaan viedä tauteja, mm. penikkatautia, tarhalta toiselle. Toivottavasti kuvaajat olivat tietoisia siitä, että kuvien ottoaikaan eli nyt on menossa penikoimisaika.

Tolppanen toteaa, että kuvaajien aikaansaannokset saattavat tulla muutaman viikon sisällä esiin penikkataudin mahdollisen räjähdysmäisen kasvun takia.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi