Politiikka

Reijonen tyrmää hallituksen bensasovun: ”Tämä polttoainegate se vasta susi olikin”

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen arvostelee kovin sanoin hallituksen polttoainepakettia. Reijosen mukaan sovittu paketti on pelkkää silmänlumetta, joka jättää autoilijat ahdinkoon. Hän muistuttaa, että Suomi tarvitsee autoja ja toimivaa liikennepolitiikkaa pärjätäkseen.

16.10.2026 |12:21

Kaupan ala tyytyväinen: Yrityslähestymiskielto etenee eduskunnassa

Kaupan alan pitkään ajama yrityslähestymiskielto etenee eduskunnassa. Hallituksen esityksen mukaan tuomioistuin voisi jatkossa kieltää vakavasti tai toistuvasti häiriötä aiheuttavalta henkilöltä pääsyn myymälään. Kaupan liitto ja PAM arvioivat uudistuksen parantavan työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta.

16.10.2026 |11:30

Ranne: Jäänmurtajien toimintavarmuutta vahvistetaan – uudet kotisatamat Poriin ja Kemiin

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne on päättänyt jäänmurtajien hajauttamisesta nykyistä useampaan paikkaan ja lähemmäksi Perämeren operointialuetta. Jäänmurtajien uudet kotisatamat sijaitsevat Kemissä ja Porissa.

16.10.2026 |11:05

Grönroos: Vieraskielisiä Suomessa kohta jo 700 000 – Vantaa voi olla pian enemmistöltään maahanmuuttajataustainen

Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja, perussuomalaisten 3. Varapuheenjohtaja Simo Grönroos käsitteli maahanmuuton määrää sekä sen taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia Helsingissä keskiviikkona. Grönroos nosti esiin vieraskielisen väestön nopean kasvun, maahanmuuttajien heikon työllisyyden, korkeat toimeentulotukiosuudet sekä koulujen turvallisuuden heikkenemisen. Grönroosin mukaan pääkaupunkiseudun väestönmuutos on jo Euroopan suurinta.

16.10.2026 |10:10

Strandman: Datakeskukset on saatava ruotuun

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii datakeskushankkeiden ottamista kansalliseen ohjaukseen. Hän on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen kansallisesta datakeskusstrategiasta, hankkeiden yhteisvaikutusten arvioinnista ja selkeästä valtakunnallisesta vastuunjaosta.

16.10.2026 |09:00

Antikainen bensapaketista: ”Sysihuono ratkaisu jättää varsinaisen ongelman korjaamatta”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee kovin sanoin kokoomuksen ja pääministerin kiirehtimää polttoainepakettia. Hänen mukaansa kokoomuksen ja RKP:n vastustus esti jakeluvelvoitteen alentamisen, mikä olisi helpottanut autoilijoiden arkea suoraan bensapumpulla.

15.10.2026 |18:32

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta esittää alueellisia ruuhkamaksuja ja ajoneuvoveron kytkemistä tienpidon kustannuksiin. Perussuomalaisten kansanedustajat Sheikki Laakso ja Petri Huru torjuvat ehdotukset.

15.10.2026 |18:01

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin

Edellinen hallitus ajoi yrittäjät ahtaalle YEL-uudistuksellaan. Uudistuksen myötä yrittäjien eläkemaksut nousivat kohtuuttoman suuriksi mielivaltaisen laskurin perusteella. - Tämä hallitus on aloittanut YEL:n korjaamisen. Tavoitteena on antaa yrittäjille valinnanvapaus siitä, lasketaanko eläkemaksu todellisten tulojen vai kokonaisarvion perusteella, Kike Elomaa sanoo.

15.10.2026 |17:17

Sara Seppänen: EU:n strategisten raaka-aineiden listalle pääsy ei anna kaivoshankkeille oikaisukaistaa – yhtiöiden on noudatettava Suomen lakeja

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kannattaa kriittisten mineraalien tuotannon lisäämistä ja kaivoshankkeiden lupakäsittelyn nopeuttamista. Euroopan komissio ilmoitti viime viikolla valinneensa jäsenmaistaan yhteensä 46 uutta strategista hanketta, joista viisi sijaitsee Suomessa. Listalle pääsy voi nopeuttaa kaivosalan hankkeiden lupakäsittelyä, mutta Seppäsen mukaan se ei vapauta yhtiöitä Suomen ympäristölainsäädännön vaatimuksista.

15.10.2026 |16:50

Reijonen torjuu kilometriveron maaseutua kurittavana hömppäverona: ”Helsingin seutu olisi ylivoimainen voittaja”

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen ei hyväksy kilometriveroa. Reijonen pitää sellaisen veron ajattelemistakin järjettömänä tilanteessa, jossa autoilun kustannukset ovat muutenkin koko ajan kasvussa.

15.10.2026 |16:22

Vasemmistopuolueella on Berliinissä vaikeuksia tehdä pesäeroa antisemitismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Keskustelut punapunavihreän hallituksen muodostamiseksi Berliiniin ovat takkuilleet. Syynä on muiden puolueiden piirissä kytevä epäily, kykeneekö vaaleissa suurimmaksi noussut vasemmistopuolue Linke irtaantumaan puolueeseen syvään juurtuneesta antisemitismistä, juutalaisvihasta ja yhteyksistään rikolliseen arabiklaaniin.

15.10.2026 |14:39

Antikainen tyrmää kilometriveron ja ruuhkamaksut: ”Autoilija maksaa jo liikaa”

Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta nostaa esiin seuraavalle hallituskaudelle muun muassa kilometriveron, ajoneuvoveron korottamisen ja ruuhkamaksut. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vastustaa uusia autoilun maksuja ja varoittaa niiden osuvan erityisen kovaa pitkien välimatkojen alueisiin.

15.10.2026 |13:21

Väestönmuutos pääkaupunkiseudulla jo häkellyttävän raju – Purra varoittaa maahanmuuton seurauksista

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kiinnittää huomiota Helsingin Sanomien julkaisemiin tietoihin, joiden mukaan jo yhdeksällä asuinalueella pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaiset muodostavat enemmistön. Purra kuvaa väestönmuutosta häkellyttävän rajuksi ja varoittaa sen taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista.

15.10.2026 |12:57

Sisäministeri Rantanen: ”Erittäin liberaali maahanmuuttopolitiikka on ollut sinisilmäistä ja typerää”

Perussuomalaiset on tehnyt kaiken sen, mitä hallitusohjelmassa ja hallituskumppaneiden kanssa on voitu tehdä maahanmuuttopolitiikan parantamiseksi. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan tämä on hyvä alku, mutta ei vielä riitä.

15.10.2026 |12:00

Purra varoittaa EU:n tukikilpailusta: ”Tämä vääristää markkinoita”

Valtiovarainministeri Riikka Purra uskoo, että pienet ja avoimet taloudet voivat menestyä myös muuttuvassa maailmantilanteessa. Hän varoittaa kuitenkin EU:n sisäisistä tukikilpailuista, jotka voivat asettaa pienemmät maat epäedulliseen asemaan.

15.10.2026 |11:11

Strandman selvittelee oppimistulosten laskun juurisyitä – vaatii kansallisia kokeita ja faktoja pöytään

Perussuomalaisten kansanedustaja, rehtori ja erityisopettaja Jaana Strandman vaatii kansallisia kokeita, vertailukelpoista tietoa koulujen resursseista sekä opettajien määrästä ja työn jakautumisesta.

15.10.2026 |10:49

Poliisi saa tuhansia ilmoituksia lasten seksuaalirikoksista – kiristäminen verkossa yleistyy

Lasten ja nuorten seksuaalirikollisuus verkossa työllistää poliisia yhä enemmän. Rikosten selvittämistä vaikeuttavat tekijöiden anonymiteetti ja nuorten haluttomuus kertoa kokemuksistaan samalla, kun seksuaalinen kiristäminen on yleistynyt.

15.10.2026 |10:00

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

14.10.2026 |16:50

9. luetuin

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

14.10.2026 |15:00

2. luetuin

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

14.10.2026 |14:19

1. luetuin

Poliisi jatkaa kansanedustajien asuntoihin kohdistuneiden epäiltyjen tunkeutumisten tutkintaa – muut vaikenevat, paitsi kokoomuskansanedustaja

Kansanedustajien asuntoihin kohdistuneiden epäiltyjen tunkeutumisten poliisitutkinta jatkuu, mutta poliisi vaikenee toistaiseksi tapausten taustoista. Helsingin poliisin mukaan kyseessä on laaja kokonaisuus, jonka selvittäminen vie aikaa.

14.10.2026 |13:51

Ministeri Ranne: Suomen kilpailukyky ja menestyminen edellyttävät järkevää liikenne- ja ilmastopolitiikkaa

Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta on julkaissut oman puheenvuoronsa tulevaa hallituksen vaihdosta varten. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne muistuttaa virkamieslinjausten poikkeavan puolueen tavoitteista ja painottaa, että poliitikot tekevät lopulliset päätökset.

14.10.2026 |13:17

Koskela: Suomen täytyy rajoittaa suurten säätiöiden ja ay-liikkeen verovapautta seuraavalla vaalikaudella

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela vaatii, että eduskunta rajoittaa yleishyödyllisiksi luokiteltujen varakkaiden yhteisöjen sijoitustuottojen verovapautta seuraavalla vaalikaudella. Koskelan mukaan erityisesti suurten suomenruotsalaisten säätiöiden ja ay-liikkeen on osallistuttava nykyistä vahvemmin julkisen talouden tasapainottamiseen.

14.10.2026 |12:49

Tavio kritisoi kiinalaispallon valintaa äitiyspakkaukseen: ”Aikamoinen tolppalaukaus virkamiehiltä”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio arvostelee äitiyspakkaukseen valittua kiinalaisvalmisteista palloa, vaikka pitää sen liikunnallista tavoitetta hyvänä. Kelan mukaan uusi pakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita. Hallitus on korottanut äitiysavustuksen 170 eurosta 210 euroon, joka vastaa äitiyspakkauksen arvoa.

14.10.2026 |12:49

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion mukaan Suomeen tarvitaan maahanmuutolle lakiin kirjattu yläraja. Hän ehdottaa rajaksi 0,1 prosenttia väestöstä eli nykyisellä väestömäärällä noin 5 600 henkilöä vuodessa.  

14.10.2026 |12:05

Kansalaisaloite rikollisten ulkomaalaisten automaattisesta karkottamisesta kerännyt lähes 50 000 allekirjoitusta – Vigelius kannattaa karkotusautomaattia

Kansalaisaloite ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittujen ulkomaalaisten automaattisesta karkottamisesta lähestyy 50 000 allekirjoituksen rajaa. Myös perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on vaatinut automaattista karkottamista vakaviin rikoksiin syyllistyneille ulkomaalaisille.

14.10.2026 |11:01

Mäenpää iloitsee EU-päätöksestä: Lyijyluodit säästyivät rajoituksilta

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on tyytyväinen siihen, ettei Euroopan unioni lopulta asettanutkaan rajoituksia lyijyluodeille. Vastikään hyväksytty rajoitus koskee ainoastaan lyijyhaulien käyttöä. Mäenpää on itse toiminut lyijyluotien käytön jatkamisen puolesta jo vuodesta 2020 lähtien.

14.10.2026 |10:50

Lehtinen haluaa jalkapannat raiskaajille ja väkivaltarikollisille: ”Nostaisi kynnystä uuteen rikokseen”

Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen jalkapannan käyttöönotosta. Hänen mielestään vakavan rikollisuuden edessä ei voida vain levitellä käsiä, vaikka tilanne vankiloiden osalta onkin haastava.

14.10.2026 |10:37

Rasinkangas ja Koponen vaativat: Raiskauksesta aina ehdotonta vankeutta

Perussuomalaisten kansanedustajat Merja Rasinkangas ja Ari Koponen ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat raiskausrikosten rangaistusten koventamista. Edustajat esittävät, että raiskauksesta tulee tuomita aina ehdotonta vankeutta vähintään kahdeksi vuodeksi.

14.10.2026 |10:02

Aittakumpu kokoomuksen kotihoitolinjasta: ”SDP ja kokoomus löysivät tässäkin asiassa toisensa”

Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu syyttää SDP:tä ja kokoomusta perhevastaisuudesta ja vaatii asioiden laittamista järkevyysjärjestykseen. Aittakumpu arvostelee kovasanaisesti puolueiden perhepoliittisia linjauksia ja pitää hallitusohjelmaan neuvoteltua kotihoidontuen Norjan mallia tärkeänä keinona maahanmuuton kustannusten hillitsemiseksi.

14.10.2026 |09:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi