Kauppalehti: Espanjan talous ehkä kääntymässä nousuun

05.08.2013 |14:14

Espanjan taloudessa näkyy orastavaa valon pilkahdusta. Maan palvelusektorin supistuminen on hidastunut heinäkuussa, kertoo Markitin PMI-ostopäällikköindeksi. Asiasta kertoi Suomessa ensin Kauppalehti.

– Espanjan palvelusektori pääsi lähelle käännettä heinäkuussa, kun toiminnan supistuminen väheni. Saatamme nähdä kasvua bruttokansantuotteessa vuoden loppuun mennessä, jos hyvä trendi jatkuu, Markitin ekonomisti Andrew Harker sanoi Kauppalehden mukaan.
Hän totesi, että kasvu ei ole kuitenkaan varmaa. Espanjan talous on supistunut kahdeksan vuosineljännestä peräjälkeen. Maan hallitus odottaa talouden kääntyvän kasvuun loppuvuoden aikana. Kaikki ekonomit eivät ole asiasta yhtä varmoja.
Yksityinen palvelusektori vastaa yli puolta Espanjan BKT:sta. Se sisältää matkailualan, joka on maan talouden moottori.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi