Artikkeli kuva

Marja Airio

Kumma tilanne – keskustan euroryhmä kiivain maataloustukien vastustaja

06.02.2014 |19:25

Kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.) kummeksuu sitä, että Keskusta ja RKP kuuluvat Euroopan unionin parlamentissa liberaalien Alde-ryhmään, vaikka Alde on EU-parlamentin puolueryhmistä kaikkein kiivain maataloustukien vastustaja ja kaikkein kiivain liittovaltion kannattaja.

– Tilanne on hassu – jopa tragikoominen, Tossavainen arvioi.

Hänen mukaansa Alden vaaliohjelmia on ”hieman siloiteltu” aikaisemmista, mutta käytännön tasolla Alde-puolueen politiikka ei ole muuttunut. Hän kritisoi myös Suomen keskustapuolueen toimintaa:

– Se on kahdella katiskalla pyytämistä, kuten Timo Soini (ps.) kuvaavasti totesi. Toisaalla ovat liittovaltiokepulaiset ja toisaalla väyrysläiset.

Kahden katiskan taktiikka tarkoittaa Tossavaisen mukaan käytännössä sitä, että esimerkiksi Väyrystä hänen EU-kriittisyyden vuoksi äänestäneet antavat todellisuudessa äänensä maatalouden vastustajille ja liittovaltion kannattajille.

– Eihän siinä ole mitään järkeä. Äänestäjän kannalta se on itsensä pettämistä, kansanedustaja summaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ennen näkemätöntä väkivaltaa Alankomaissa uudenvuoden aattona – poliiseja ammuttiin raketeilla ja kirkkokin poltettiin maan tasalle

03.01.2026 |11:16
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?

07.01.2026 |10:40
6.
Suomen uutiset logo

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija lietsoo somessa vallankumousta ja vaatii kapitalistien hävittämistä

02.01.2026 |09:30
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”

07.01.2026 |16:07
8.
Suomen uutiset logo

Britannian woke-pääministeri Starmerin ympärillä kuohuu – vasemmisto nimitti parlamentin ylähuoneeseen ”valetohtorin”

02.01.2026 |18:02

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää