Artikkeli kuva

Keskusta suhtautuu välinpitämättömästi Kaikkosen tuomioon

30.01.2013 |16:26

Perussuomalainen-lehden toimitus palautti keskustan varapuheenjohtajan, kansanedustaja Annika Saarikon mieleen viime kesän tapahtumat. Tuolloin keskusta reagoi voimakkaasti, kun kansanedustaja Jussi Halla-aho arvosteli saamaansa 50 päiväsakon tuomiota. Tuolloin keskustan eduskuntaryhmä, johtajansa Kimmo Tiilikaisen suulla vaati, että koko Halla-ahon johtama eduskunnan hallintovaliokunta pitäisi mahdollisesti vaihtaa.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen sai viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion ja on arvostellut saamaansa tuomiota.

Annika Saarikko, pitäisikö nyt vaihtaa koko suuri valiokunta, jonka varapuheenjohtajana Antti Kaikkonen toimii? Tai pitäisikö Kaikkosen asemasta edes keskustella keskustan ryhmässä?

Kansanedustaja Saarikon vastaus oli odottamaton.

– Henkilökohtaisesti minun mielestäni asiasta ei tarvitse keskustella ryhmässä, mutta jos tulee tarvetta ulkopuolelta, kuten median taholta, niin varmaan sitten ryhmän johto harkitsee asiaa.

Saarikon vastauksista ei käynyt selväksi, tarvitaanko ehdoton vankeustuomio, jotta keskustaryhmä keskustelisi asiasta.

– Minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että oikeus on puhunut.

TEKSTI: SEPPO HUHTA
KUVA: MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää