Keskustalainen eroaa puolueesta veroratkaisun vuoksi

05.04.2013 |12:45

Hallituksen osinkoveroratkaisu kääntyy yllättäen myös oppositiopuolue keskustaa vastaan. Oululainen varavaltuutettu Paavo Vasala kertoo Kalevassa eroavansa puolueesta. Näin hän tekee vastalauseeksi puoluejohtaja Juha Sipilän ”suhmuroinnille” omistajayrittäjyyttä vastaan hallituksen osinkoveroasiassa.

Vasala on Juha Sipilän tapaan teknologia-alalta: hän toimii Oulu ICT Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana. Keskustan jäsen hän on ollut 30 vuotta.

– En voi hyväksyä tuollaista juonittelua vasemmistoliiton kanssa listaamattomien yhtiöiden kampittamiseksi ja kasvuyritystoiminnan vahingoittamiseksi, Vasala sanoo.

– Osinkoverouudistuksen alkuperäinen hyvä esitys kaatui Sipilän supsuttelun seurauksena. Olen ilmoittanut hänelle eroavani puolueesta. On täysin luokatonta toimintaa, että kepu tukee vain ulkomaisten pelurien harjoittamaa pörssikeinottelua perheyrittämistä vastaan, Vasala sanoo ja painottaa jatkavansa kuitenkin varavaltuutettuna.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi