Artikkeli kuva

Kettunen: Miksi Urpilainen ei kevennä omaishoitajien verotusta?

05.03.2014 |15:49

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Kettusen kirjallinen kysymys omaishoitajien verotuksesta on saanut kylmää kyytiä valtiovarainministeriössä. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei yhdy Kettusen näkemykseen siitä, että omaishoidon tuki voitaisiin vapauttaa kokonaan verotuksesta tai ainakin muuttaa verotusta siten, että se olisi mahdollisimman lievä.

Kettusen mielestä on väärin, että nykyisen verolainsäädännön mukaan omaishoidon tuesta peritään 40 prosentin veronpidätys.

– Omaishoitajat tekevät yhteiskunnallisestikin arvokasta työtä, kun he pienellä tuella hoitavat läheisiään kotona. Mikäli omaishoitajat eivät näin tekisi, hoidettavat jouduttaisiin sijoittamaan yhteiskunnan omistamiin hoitolaitoksiin. Tästä tulisi yhteiskunnalle miljardien menoerä vuodessa, Kettunen muistuttaa.

Hallituksella karmaiseva linja

Kettunen vaatii, että omaishoidon tuen tasoa korotetaan reilusti, tuki säädetään verovapaaksi ja tuen maksatus siirretään Kelan hoidettavaksi.

– Tällöin kaikki omaishoitajat koko maassa ovat samassa asemassa, eivätkä tukirahat lopu kesken vuotta kuten nyt monesti käy, kun maksatus hoidetaan kuntien budjeteista.

– Karmaisevinta tässä valtiovarainministeri Urpilaisen ja koko hallituksen linjauksessa on se, että Urpilainen oli valmis antamaan pörssin ulkopuolisille osakeyhtiöille ja niiden omistajille veroedun, jolla nämä omistajat saavat vuodessa nostaa osinkoina 150 000 euroon saakka alle 8 prosentin verotuksella.Tässä paljastuu kaikessa karuudessaan nykyhallituksen linja, jolla rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, Kettunen rökittää.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
3.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
9.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
10.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää