Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Viikon 7/2014 luetuin

Kohulakritsit porhaltavat vaalityöhön

13.02.2014 |10:47

Perussuomalaisten puoluetoimiston perimmäiseen varastonurkkaan kätkeytynyt salainen vaaliase on liikkeellä. Kouvolan Lakritsi Oy:n valmistamien mainionmakuisten mellipötkylöiden ensierä on toimitettu vaalikentille, ja ne ovat saaneet arvoisensa vastaanoton. Vehnäjauhoista, vedestä, sokerista ja sokerisiirapista rakkaudella valmistetut, suomalaisella taidolla kokoonpuristetut pikku namuset ovat maistuneet turuilla, toreilla ja toimistojen taukotiloissa.

Mutta vaaniiko jossain karkin lisäksi kepponen? Vanha kansa tiesi sanoa, että ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Iltalehti lähti oikopäätä selvittämään, onko joku harmistunut perussuomalaisten makeilusta.

Päivystäväksi paheksujaksi löytyi nuorisotutkija Veronika Honkasalo (vas). Honkasalo ihmettelee Iltalehden mukaan kovasti, ”miksi perussuomalaiset ovat halunneet jakaa mahdollisille äänestäjilleen juuri tällaista pakettia.”

Niin, miksi?

Miksi perussuomalaiset valitsi vaaliviestinsä toimittajaksi juuri Kouvolan Lakritsi Oy:n? Siis sen saman sata vuotta makeisia valmistaneen kotimaisen pientuottajan, jonka lakritsirasioihin ovat aikaisemmin luottaneet muun muassa Osuuspankkiryhmä, Volkswagen, Puustelli ja Kaukokiito. Eivätkö perussuomalaiset yhtään ajatelleet, minkä viestin he välittävät? Pakkauksen kanteenkin kirjoittivat: ”Saat mitä tilaat”.

Kehtaavatkin.

PS VIIHDETOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää