Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Viikon 7/2014 luetuin

Kohulakritsit porhaltavat vaalityöhön

13.02.2014 |10:47

Perussuomalaisten puoluetoimiston perimmäiseen varastonurkkaan kätkeytynyt salainen vaaliase on liikkeellä. Kouvolan Lakritsi Oy:n valmistamien mainionmakuisten mellipötkylöiden ensierä on toimitettu vaalikentille, ja ne ovat saaneet arvoisensa vastaanoton. Vehnäjauhoista, vedestä, sokerista ja sokerisiirapista rakkaudella valmistetut, suomalaisella taidolla kokoonpuristetut pikku namuset ovat maistuneet turuilla, toreilla ja toimistojen taukotiloissa.

Mutta vaaniiko jossain karkin lisäksi kepponen? Vanha kansa tiesi sanoa, että ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Iltalehti lähti oikopäätä selvittämään, onko joku harmistunut perussuomalaisten makeilusta.

Päivystäväksi paheksujaksi löytyi nuorisotutkija Veronika Honkasalo (vas). Honkasalo ihmettelee Iltalehden mukaan kovasti, “miksi perussuomalaiset ovat halunneet jakaa mahdollisille äänestäjilleen juuri tällaista pakettia.”

Niin, miksi?

Miksi perussuomalaiset valitsi vaaliviestinsä toimittajaksi juuri Kouvolan Lakritsi Oy:n? Siis sen saman sata vuotta makeisia valmistaneen kotimaisen pientuottajan, jonka lakritsirasioihin ovat aikaisemmin luottaneet muun muassa Osuuspankkiryhmä, Volkswagen, Puustelli ja Kaukokiito. Eivätkö perussuomalaiset yhtään ajatelleet, minkä viestin he välittävät? Pakkauksen kanteenkin kirjoittivat: “Saat mitä tilaat”.

Kehtaavatkin.

PS VIIHDETOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää