Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Kirkkopalvelut ry on saanut vuosina 2018–2026 yhteensä yli 11 miljoonaa euroa julkisia avustuksia esimerkiksi STEA:lta, opetushallitukselta, ELY-keskukselta ja muilta viranomaisilta.

Avustuksilla rahoitettuja hankkeita ovat esimerkiksi työttömien ja osatyökykyisten palkkaus, sivistys- ja kulttuuritoiminta, vapaaehtoistyön edistäminen, ruoka-apu, päihdetyö, isyyden tuki päihdeongelmaisille sekä maakuntajaon mukainen yhteistyö.

Kuitenkin järjestön oma toiminta tuottaa vuosittain noin 42,6 miljoonaa euroa, tilikauden ylijäämä on 3,2 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 69,5 prosenttia. Valtaosa rahoista on käytetty henkilöstömenoihin, jotka kattavat 57 prosenttia kaikista kuluista.

Pärjäisi myös omillaan

Kirkkopalvelut ry:llä on vahva linkki kokoomukseen. Järjestön hallituksen puheenjohtajana toimii kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko. Käsillä on siis jälleen monista muistakin yhteyksistä tuttu eturistiriita, jossa sama henkilö päättää verorahojen jaosta ja istuu verorahoilla elävän järjestön hallituksessa.

Wikipedian mukaan Kirkkopalvelut ry:n tehtäviin kuuluvat muun muassa Yhteisvastuukeräyksen organisointi sekä Kotimaanapu-, Ruoka-apu.fi- ja vapaaehtoispalveluiden ylläpito. Lisäksi Kirkkopalvelut järjestää Kirkkopäivät ja Tiekirkko-toimintaa.

Kirkkopalvelut ry:n rahoitusta voidaan toki puolustella hyvien tarkoituksien perusteella, mutta samaan aikaan se on jälleen yksi esimerkki siitä, miten monet kolmannen sektorin toimijat saavat julkisia tukia, vaikka voisivat toimia myös omillaan, aidosti erillään valtion varoista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Garedewilta eriävä lausuma STEA-avustuslausuntoon: ”Edelleen listoilla maahanmuuttajakerhoja ja erityisesti lapsille ja nuorille haitallisia sateenkaarijärjestöjä”

20.02.2026 |15:11
Suomen uutiset logo

Veronmaksajilta miljoonia somali- ja monikulttuuriyhdistyksille STEA:n kautta – rahojen käyttö pitkälti salattu, julkisuus puuttuu

31.12.2025 |16:01
Suomen uutiset logo

Kokoomus ja SDP esittävät aluehallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien vuosipalkkioihin merkittävää korotusta Pirkanmaalla – ”Tilanne on sietämätön”

26.11.2025 |13:21

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
10.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää