Kirpasta kiistaa hallituksessa

21.02.2013 |12:40

Aaltojuovakirppa on tuonut kiistaa hallituspuolueiden välille. Aaltojuovakirppa on rypsin taimivaiheen tuholainen. Kiistan juuret juontuvat jälleen Euroopan unioniin.
EU haluaa kieltää aaltojuovakirpan torjuntaan käytetyt nikotiinijohdannaisiin perustuvat tuholaismyrkyt.

Hermomyrkkyjen epäillään aiheuttavan USA:ssa ja Euroopassa yleistyneitä mehiläisten ja muiden pölyttäjien joukkokuolemia. Siksi neonikotinoidimyrkyt haluttaisiin kieltää kukkivien peltokasvien, kuten maissin, rapsin ja rypsin suojelussa.

Suomea koskee vain rypsi, jota ei viljellä muualla kuin Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö vastustaa ministeri Jari Koskisen johdolla tuholaismyrkkyjen täyskieltoa. Neonikotinoideilla peitataan siemeniä, jotta kirpat eivät niitä söisi.

Ympäristöministeri Ville Niinistö vastustaa Helsingin Sanomien mukaan MMM:n kantaa jyrkästi. Niinistön mukaan MMM ei edusta Suomen kantaa, koska hallitus ei ole lyönyt sitä lukkoon. Niinistön mukaan pölyttäjien vaarantuminen on valtava riski sekä koko ekosysteemille että viljelykasvien tuotannolle. Pölytys myös parantaa viljelykasvien tuotantoa.

Varmaa tietoa neonikotinoidien vaikutuksesta ei vielä ole. Siksi aineiden vaikutuksista tarvitaan perusteellista riskianalyysia. MTK:n mukaan korvaavaa ainetta ei ole. Komission esittämässä kieltolistassa ei mainita rypsiä, jota viljellään vain Suomessa.

EU:n komissio lykkäsi maanantaiksi suunniteltua äänestystä.

PS VERKKOtOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää