Kohumylly pyörii Deutsche Bankin ympärillä – Saksa voi joutua pelastustalkoisiin

28.09.2016 |19:25

Saksan suurpankki Deutsche Bankin saama huima 14 miljardin dollarin korvausvaatimus Yhdysvaltain oikeusministeriöltä on saanut sijoittajien hermot kireälle. Pankin osakekurssi putosi tällä viikolla alimmalle tasolleen sitten vuoden 1983. Saksalaislehti Die Zeit uutisoi pankin tarvitsevan mahdollisesti valtion tukea pelastustalkoisiin. Deutsche Bank ja Saksan valtiovarainministeriö kumosivat lehden väitteet.

Sveitsiläisen suurpankki Credit Suissen toimitusjohtaja Tidjane Thiam kertoi, ettei Euroopan pankkisektori ole hyvä investointikohde. Thiam lisäsi, että sijoittajat ovat sydän syrjällään pienistäkin uutisista. Tämä johtaa rajuihin kurssiheilahteluihin.

Pääomapuskurit tiukoilla korvausvaateiden edessä

Die Zeitin mukaan saksalaispankin pääomapuskureihin tulisi Yhdysvaltojen oikeusministeriön jättikorvausvaatimusten vuoksi iso lovi. Deutsche Bank on varannut korvauksiin 5,5 miljardia euroa. Pankki on todennut, ettei sillä ole aikomustakaan suostua 14 miljardin dollarin korvauksiin. Pankin mukaan kyseessä on ensimmäinen tinkaamiseen tarkoitettu tarjous.

Die Zeitin mukaan Saksa voi joutua turvautumaan valtiontakauksiin myydessään pankin eri osia. Myynneillä tähdätään parempiin pääomapuskureihin. Pankki onnistui myymään vakuutustytäryhtiönsä, mikä innosti sijoittajia. Deutsche Bank kertoi kirjaavansa myynnistä 800 miljoonan euron kertaeräisen tappion.

Saksalaislehti uutisoi, että tosi hädän iskiessä Saksa joutuisi nappaamaan jättipankista jopa 25 prosentin siivun. Deutsche Bankin ympärillä vellovista huhuista uutisoi talouslehti Financial Times.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää