
Koko oppositio suomi hallituksen talouslinjaa
Perussuomalaiset ei jäänyt yksin moittiessaan hallitusta huonosta taloudenpidosta eduskunnassa, jossa ruodittiin hallituksen selontekoa vuosien 2015-18 näkymistä. Asialla oli koko oppositio.
Keskustan ryhmäpuhuja Markku Rossi siteerasi jo aiemmin julkisuudessa nähtyjä luonnehdintoja ”Suomi on mutasarjassa” ja ”Hallitus on historiallisen huono”.
– Ensimmäisen arvion esitti viime viikolla kokoomuksen ex-ministeri Jyri Häkämies, jälkimmäisen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara. Tähän ei ole lisättävää, Rossi sivalsi.
Keskusta: Kiiltokuvilla ei elä
Nordean mukaan Suomi on lamassa ja Suomen Pankki ennustaa täksi vuodeksi nollakasvua. Talous supistuu kolmatta vuotta, työttöminä on noin 400 000 ihmistä, valtionvelka on kasvanut lähes 100 miljardiin euroon. Keskusta syyttää kokoomusta.
– Politiikassa voi aikansa selvitä kiiltokuvilla, mutta totuus tulee aina esiin. Se ei mairittele eroavaa pääministeriä, eikä ketään hänen seuraajaehdokkaistakaan, Rossi moitti.
Rossi piti myös parlamentarismin vähättelynä tilannetta, jossa eduskunta päättää eroavan hallituksen talouskehyksistä samaan aikaan, kun päähallituspuolueet kokoomus ja SDP neuvottelevat kehysten avaamisesta uutta hallitusta varten.
– Teillä valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) on nyt mahdollisuus ilmoittaa, että vedätte kehykset takaisin ja tuotte ne eduskunnan uuteen käsittelyyn hallituksen vaihtumisen jälkeen, Rossi sanoi ja muistutti SDP:n puheenjohtajavaalin olleen linjavaali, jossa SDP antoi epäluottamuslauseen niin itselleen kuin koko hallitukselle.
Vasemmistoliitto selitteli,
miksi erosi hallituksesta
Vasemmistoliiton ryhmäpuhuja Risto Kalliorinne painotti puheessaan niitä syitä, miksi puolue päätti erota hallituksesta, ei niinkään aikaansaannoksiaan hallitusuransa aikana.
– Kun hallituspuolueet vakavin kasvoin puhuvat vastuunkannosta, niin on aihetta kysyä, että millaista vastuunkantoa on puolittaa luokkakokojen pienentämiseen ja kouluviihtyvyyteen osoitetut määrärahat? Kalliorinne kysyi.
Vasemmiston hän vakuutti kantavan vastuuta pitämällä huolta kaikista kansalaisista ja etenkin yhteiskunnan heikoimmista.
Kalliorinne listasi pitkän joukon samoja toimenpiteitä kuin perussuomalaiset: lapsilisä- ja indeksileikkausten perumisen, verotuksen oikeudenmukaistamisen, liikenneverkon kehittämisen ja työllisyydestä huolehtimisen.
Kalliorinne sanoi, että kehysriihipäätösten tiedettiin jo maaliskuussa lisäävän työttömyyttä. Hallituksen säästö- ja näivetyslinjan tilalle Kalliorinne vaatii elvyttävämpää ja työllistävämpää politiikkaa.
Kalliorinne syytti samalla perussuomalaisia kehitysavun leikkauspuheista ja puolustusvoimien pönkittämisestä. Keskustaa hän syytti valtion omaisuuden myynnin paisuttamisesta ennätyksellisiin mittasuhteisiin sekä tarrautumisesta menneen vuosisadan kuntarakenteisiin.
Kokoomus: Tosiasioissa
viisauden alku
Kokoomuksen Sampsa Kataja sanoi tosiasioiden tunnustamisen olevan viisauden alku. Suomi velkaantuu vuosittain seitsemän miljoonaa euroa.
– Se, että syömme jatkuvasti näin paljon enemmän kuin tienaamme, ei voi jatkua loputtomiin, Kataja totesi.
Kataja peräsi opposition malliin uudistuksia, jotka kasvattaisivat kakkua pelkän viipaloimisen sijasta. Hän korosti, ettei tulevalla hallituksella ole muuta mahdollisuutta kuin toteuttaa keväällä päätetyt rakenneuudistukset.
– Tilaa ei ole puoluepukaroinnille eikä henkilökohtaisille erävoitoille – ei hallituksessa, eikä oppositiossa. Eikä tämänpäiväisiin uutisiin viitaten myöskään työmarkkinakentillä, Kataja viittasi keskiviikkoiseen AKT:n ahtaajalakkoon.
Vihreät: Satumetsiä suojeltava
Myös vihreät pitivät ryhmäpuheenvuoron, jonka mukaan mm. Suomen kaunis luonto ja sen monimuotoisuus on suojeltava vielä kun se on mahdollista. Vihreiden tavoite on saada suojelualueiksi kymmenen prosenttia maa-alasta ja pelastaa ainutlaatuiset suot ja kuukkelien satumetsät.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lindström: Hallituksen nykylinjalla ei maamme taloutta pelasteta
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
















