Kokoomus haluaisi kieltää kerjäämisen lailla

08.07.2013 |13:44

Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) ottaisi mallia Tanskasta, jossa kerjäämisestä voi seurata ulkomaalaiselle viiden vuoden porttikielto.

– Tilanne on pahentunut, kun kerjäläiset leviävät pääkaupunkiseudulta erilaisiin kesätapahtumiin maakuntiin. Tästä tulee pysyvä järjestelmä, jos sille ei mitään tehdä, Satonen sanoo Aamulehdelle.
Satonen ei usko, että kerjäämiskielto toteutuisi nykyhallituksen aikana. Viime vaalikaudella osa kansanedustajista katsoi, että kerjäyskielto syrjii yhtä ihmisryhmää ja on vastoin perustuslakia.

Ongelmana lain tulkinta

Suomessakin aggressiivinen kerjääminen on kielletty laissa. Lain tulkinta aiheuttaa kuitenkin poliisille jatkuvaa päänvaivaa.
Komisario Lasse Jortikka Helsingin poliisista haluaisi selvemmän lakikirjauksen.
– Jos kerjäämiseen haluttaisiin puuttua, pitäisi olla joko-tai. Välimuodot ovat niin tulkinnanvaraisia, Jortikka sanoo Aamulehdessä.
– Aggressiiviseen kerjäämiseen kuuluu, että tartutaan kiinni tai estetään liikkuminen. Sellaisesta ei kovinkaan paljon tule ilmoituksia ihmisiltä, Jortikka sanoo.
Helsingin kaupungin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä kannattaa kerjäämisen täyskieltoa: se olisi viesti lähtömaihin, että tänne ei kannata tulla.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
5.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”

23.10.2026 |17:29

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi