Kolmannesta varapj-paikasta kehkeytyy päivän tiukin kisa

08.08.2015 |17:09

Perussuomalaisten kolmannesta varapuheenjohtajuudesta tuli pitkä puherupeama, kun lukuisat ehdokkaat saivat runsaita kannatuspuheenvuoroja. Jo etukäteen arveltiin, että kolmannesta paikasta tulee tiukin kisa, kun siinä nähtiin eniten mahdollisuuksia päästä ehkäpä läpikin.

Kolmanteen paikkaan ilmoittautui jo etukäteen halukkaaksi Pekka M. Sinisalo, PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ja Reijo Oijennus. Ilpo Haalisto oli jättänyt avoimen esityksen, joka sopi siis myös kolmanteen varapuheenjohtajuuteen.

Myös Juho Eerola oli ilmoittanut tahtovansa jatkaa kolmantena varapuheenjohtajana.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström kertoi Eerolan olevan niin suosittu ehdokas, että myös Jussi Halla-aho tahtoi pitää kannatuspuheen. Lindström sanoi, että väännämme asiasta kättä.

– Minä voitin! Ehdotan Juha Eerolaa: hän näytti kyntensä hallitusneuvotteluissa vetämällä ryhmää vaativassa asiassa. Pidän häntä myös hyvänä ystävänä ja työtoverina, Lindström kehui.Useampaa ehdokasta kannatettiin sillä perusteella, että nyt tarvitaan nimenomaan sellainen edustaja, joka ehtii kiertämään kenttää. Niin kannatettiin mm. Sinisaloa ja Ojennusta.

Eerolaa kannatettiin myös sillä perusteella, että nyt tarvitaan varapuheenjohtajaa, joka on kansanedustaja, ja jolla on suora yhteys puolueen korkeimpaan johtoon.

Sebastian Tynkkynen peräänkuulutti puolueelta selvempää kantaa eurojäsenyyteen.

Ehdolle nousivat myös Etelä-Savon piirin puheenjohtaja, mikkeliläinen pitkän linjan yrittäjä Raimo Heinänen ja kansanedustaja Mika Niikko. Osmo Kokkoa esitettiin, mutta hänen puolestaan ei pidetty kannatuspuhetta, joten hän ei päässyt ehdolle.

Eerola painotti puheessaan, että muiden puheenjohtajien ollessa ministereinä kolmannen varapuheenjohtajan vastuu kasvaa: hänen pitää nähdä päivittäin muuta puheenjohtajistoa, kyetä edustamaan puoluetta televisiossa kahden tunnin varoitusajalla, olla sydämenlyönnin päässä puoluejohdosta. Siihen hän ei pystyisi Kotkan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Sinisalo kannatti puolestaan yhteyksiä kentälle, myös Raimo Vistbacka kannatti Ojennusta samalla perusteella.

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
9.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää