Kanariansaaret on monelle suomalaiselle lomamatkailijalle tuttu paikka. Sinne matkustetaan lomailemaan ja asumaan erityisesti hyvän lämpimän ilmaston ansiosta. Kanariansaaret on kahden tuhannen kilometrin päästä pääkaupunki Madridista, pitkän valtamerimatkan päässä. Etäisyys on suunnilleen sama kuin Suomen ja Irlannin. Vertailun vuoksi, Kanariansaarilta on matkaa Länsi-Saharaan vain parisataa kilometriä.
Syrjäseutuja eivät kaikki EU-säännöt koske
Koska Kanariansaaret on syrjässä, ne luokitellaan lainsäädännössä EU:n ”ulkoiseksi syrjäseuduksi”. Tämä mahdollistaa Kanariansaarten itsehallinnolle huomattavan talouspoliittisen liikkumavaran tavalliseen EU-maahan verrattuna.
Kanariansaarilla ei ole arvonlisäverotusta, toisin kuin kaikissa muissa EU-maissa. Saarilla on käytössä paikallinen vastine välilliselle verolle eli IGIC. Yleinen IGIC-verokanta on 7 prosenttia. Vertailun vuoksi: yleinen arvonlisäverokanta on manner-Espanjassa 21 prosenttia. EU-jäsenmaille sallitaan yksi yleinen alv-kanta ja mahdollisuus enintään kahteen alennettuun alv-kantaan. Kanariansaarilla moisia rajoituksia ei ole, ja IGIC-verokantoja on nykyisin yhteensä kuusi. Esimerkiksi peruselintarvikkeiden, lehtien ja kirjojen välillinen vero on nolla, kun taas tupakan IGIC on 20 prosenttia.
EU on vapaakauppa-alue ja EU-maiden välisen kaupan verottaminen on kielletty EU:n perusopimuksissa. Kanariansaarille on sallittu tukea paikallista tuotantoa asettamalla tuontitulli jopa muualta EU:sta tuoduille tavaroille.
Yritysverotuskin on maltillista. Kanariansaarilla yritysverokanta uusille ja ehdot täyttäville yrityksille on vaivaiset neljä prosenttia, kun se on manner-Espanjassa 25 prosenttia.
Espanja ei kuulu EU:n yhteiseen sähkömarkkinaan. Se haki Venäjän hyökkäyssodan aikana itselleen poikkeuslupaa irtautua EU:n yhteismarkkinasta sähkön osalta. Espanjalaiset eivät halua myydä edullista sähköään muille Euroopan maille, vaan haluavat mieluummin pitää hinnat edullisina kotimaassa.
Matala verotus ei yksin riitä
Monen oikeistolaisen korviin erinomaiselta kuulostavan ja maltillisen verotuksen luulisi ruokkivan yritysten perustamista, investointeja, työllisyyttä ja hyvinvointia. Kanariansaaret on kuitenkin Espanjan köyhimpiä maakuntia.
Talouskasvun saavuttamiseksi ei näet riitä, että verotus on lähes nollassa. Vaikka Kanariansaaret ei ole kaukana merenkulun pääreiteistä, se on kaukana talouden ja tuotannon päävirroista.
Tarvitaan jokin kilpailuetu – osaavia ja tekeviä yrityksiä, jotka houkuttelevat muita samanlaisia, joista syntyy verkosto eli klusteri – kuten aikanaan kävi meillä pohjoisessa telekommunikaatioalalla. Tarvitaan omia raaka-aineita tai hyvä sijainti keskeisten tuotanto- ja kauppavirtojen ytimessä. Koulutettua työvoimaa. Sujuvaa ja tehokkaasti valvottua lainsäädäntöä, sosiaali- ja terveyspalveluita, viihtyisyyttä ja turvallisuutta, jotta se koulutettu työvoima myös pysyisi maassa, ja että sellaisia haluaisi muuttaa muualtakin.
Talouskasvua eivät myöskään tuo vasemman laidan lupailemat sosiaaliturvalisäykset. Kaikkien puolueiden yhteistuumin sopima tutkimus-, kehitys- ja innovaatiosijoitusten rahoituksen turvaaminen sen sijaan voi siinä auttaa. Kuten myös aidosti työperäisen maahanmuuton suosiminen sosiaaliturvavetoisen maahanmuuton kustannuksella. Taitava ulkopolitiikka ja uskottava maanpuolustus ovat tasa-arvo-ohjelmia ja teemapäiviä tärkeämpiä asioita.
Suomi on käytännössä saari. Voi olla, että Venäjän tai jonkun muun toimien seurauksena Itämerestä tulee huomattavasti kalliimpi alue kulkea. Suomella ei oma valuutta jousta ja sijaintimme Euroopan ja EU:n äärimmäisenä reunana ei tule muuttumaan mihinkään. Käytännössä tilanteemme on yhtä tukala kuin niillä alueilla, joille on aikoinaan helpotuksia myönnetty. Jos meillä olisi painoarvoa, tämä huomioitaisiin myös EU:ssa. Koska meillä ei ole painoarvoa, meitä ei huomioida EU:ssa. Tämän on muututtava.
Muutostarve samaa luokkaa kuin 90-luvun alussa
Kanariansaarilla on verotus ja ilmasto kohdallaan, mutta silti homma ei oikein toimi. Suomessa ei ole kohdallaan verotus eikä ilmasto. Se tarkoittaa, että meidän takamatkamme on vieläkin pidempi. Meidän on määrätietoisesti ponnisteltava kohti kohtuullista verotusta sekä kehitettävä omia kilpailutekijöitämme. Vain siten pystymme säilyttämään edes sen, mitä meillä suunnilleen nyt on.
Tehtävässä onnistuminen on tärkeää, koska alkaa olla aika ilmeistä, että ei meitä suomalaisia kukaan muu pelasta kuin suomalaiset itse. Liittolaisemme niin EU:ssa kuin Atlantin takana eivät aina ole meidän puolellamme – ja vastustajamme vielä harvemmin.
Meidän pitää löytää riittävä joustokyky työmarkkinoilla. Ja eduskunnan tulee pystyä tekemään leikkauksia, kohtuullistaa verotusta ja suunnata vähiä varoja erittäin taitavasti siten, että kansalaisten ja yritysten luottamus ei romahda.
Viimeksi kun idänkauppa pysähtyi seinään ja Suomen heikko kilpailukyky tuli ilmeiseksi, markka kellahti kolmanneksen. Vasta kolmanneksen devalvaatio mahdollisti riittävän matalat korot ja työn hinnan tason, että tilauskirjat alkoivat täyttyä, investoinnit käynnistyä ja työpaikkojen määrä kääntyä kasvuun.
Ehkä tällä kerralla muutostarve on vain viidenneksen, ehkä kymmenyksen. Haluaisin uskoa, että työmarkkinoistamme ja poliittisesta hallinnostamme on toteuttamaan tarvittavan kokoiset muutokset. Parinkymmenen vuoden odottelun jälkeen on kuitenkin myönnettävä, että markkinapohjainen kansallinen valuutta olisi tehnyt sen nopeammin ja tehokkaammin.