
Garedew: Algoritmit vievät lapsilta lapsuuden – alle 15-vuotiaiden somekielto etenee
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin ajama tavoite sosiaalisen median kieltämiseksi alle 15-vuotiailta on nytkähtämässä eteenpäin.

Sosiaalinen media kulkee taskukoossa kaikkialle. Parhaimmillaan se on yhteydenpidon ja vertaistuen väline. Kääntöpuolena puhelimeen perustuva lapsuus on liian usein syrjäyttänyt leikkiin perustuvan lapsuuden, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen.
Some on suunniteltu nopeasti koukuttavaksi. Riippuvuudesta seuraa lukuisia ongelmia.
”Jos lapsi keskittyy puberteetissa jousiammuntaan, taidemaalaukseen, videopeleihin tai sosiaaliseen mediaan, näistä toiminnoista, varsinkin jos ne ovat palkitsevia, syntyy aivoihin kestäviä rakenteellisia muutoksia”, New Yorkin yliopiston sosiaalipsykologian professori Jonathan Haidt on todennut.
Somen esittelemä kiiltokuvaelämä ruokkii huonommuuden tunnetta. Erityisesti tytöillä tämä ilmenee äärimmillään syömishäiriöinä ja itsetuhoisuutena.
Somen tarjoamat virikkeet himmentävät muun elämän houkuttelevuutta. Some kytkee käyttäjänsä koko maailmaan mutta rapauttaa siteitä ympärillä oleviin. Aito kohtaaminen jää pois ja tärkeät keskustelut käymättä.
Kun some passivoi käyttäjänsä, fyysinen kunto rapautuu. Jos liikunnallisen elämäntavan siemenet eivät pääse itämään jo varhain, seuraukset näkyvät ennen pitkää terveysongelmina.
Some voi venyttää nukahtamista. Univaje aiheuttaa esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta ja ärtyisyyttä, heikentää oppimistuloksia ja muistia sekä kerryttää ylipainoa.
Some perustuu lyhyisiin, helposti pureskeltaviin sisältöihin. Puhelimen kymmenet kilahdukset keskeyttävät muut askareet vaikeuttaen pitkäjänteistä keskittymistä vaativia tehtäviä. Lapsi ei kasva näkemään vaivaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Somen täyttäessä tyhjät hetket emme opi sietämään tylsyyttä, joka olisi hedelmällinen pohja luovuuden kukkimiselle.
”Kun älypuhelimet tulevat murrosikäisten kanssa kouluun, kylpyhuoneeseen ja vuoteeseen, niin tulevat myös heidän kiusaajansa”, Jonathan Haidt kirjoittaa. Kiusaaminen jättää jälkeensä pitkäkestoisia haavoja. Some on myös seksuaalirikollisten alusta.
Kun some syrjäyttää kirjan, lapsen sanavarasto kapenee ja kielelliset kyvyt köyhtyvät. Lyhyet, yksinkertaiset sisällöt eivät haasta ajattelua. Ruutu rapauttaa myös kädentaitojen kehittymistä, mikä heijastuu lopulta ammatinvalintoihin ja yhteiskunnan työvoimatarpeisiin.
Tämä kaikki heijastuu lopulta myös somesukupolvien lapsiin.
Useat maat, esimerkiksi Tanska ja Australia, ovat jo päättäneet rajata alaikäisten somen käyttöä. Olen laatinut vastaavan lakialoitteen eduskunnassa.
Tekisimme viisaasti palauttaessamme lapsille lapsuuden.
SARA SEPPÄNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin ajama tavoite sosiaalisen median kieltämiseksi alle 15-vuotiailta on nytkähtämässä eteenpäin.

Perussuomalaisten kansanedustajat Sara Seppänen ja Jaana Strandman toivottavat tervetulleiksi Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uudet digisuositukset, jotka antavat kaivattuja ja selkeitä rajoja lasten ruutuajalle. Kansanedustajat pitävät tärkeänä lapsuuden suojelemista liialliselta ruutuajalta sekä sosiaalisen median paineilta ja korostavat vanhempien vastuuta sekä yhteiskunnan velvollisuutta tukea perheitä digilaitteiden käytön rajaamisessa.

Nuorten ja erityisesti tyttöjen mielenterveys on romahtanut. Ajassamme on nostanut päätään ahdistus, masennus ja itsetuhoisuus. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mielestä sosiaalisen median saasta, ylisuojeleva kasvatus, rikkinäiset perheet, koulujen kurittomuus ja vanhemmuuden alennustila ovat murskanneet nuorten mielet ja henkisen kestokyvyn.

Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew, Ari Koponen ja 24 muuta allekirjoittajaa eri puolueista jättivät eduskunnalle toimenpidealoitteen älylaitteiden käytön kieltämisestä peruskouluissa koko koulupäivän ajaksi. Garedewin ja Koposen mukaan nykyinen lain muotoilu jäi torsoksi ja se täytyy korjata pikimmiten.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppäsen mielestä syksy on alkanut Suomen kouluissa paremmin kuin moni syksy aikaisemmin. Hän pitää kouluissa voimaan tullutta kännykkäkieltoa merkittävänä askeleena kohti rauhallisempaa ja oppimista tukevaa koulupäivää.

Viikon suosituimmat

Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.


Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.