Sosialismin ja vapaan markkinatalouden taistelu on suhteellisen nuori ilmiö, se syntyi oikeastaan vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen. Kaikki poliittiset liikkeet tarvitsevat tuekseen kuitenkin intellektuaalisen selkärangan. Vapaan markkinatalouden filosofia kumpuaa ainakin John Locken ja Adam Smith’n kirjoituksista. Sosialismin älyllistä perintöä kantavat sellaiset ajattelijat kuin Hegel, Marx. Utopiasosialisteilla oli toki osansa, jo Thomas Moren ajoista. Kuitenkin hostiili sosialismi syntyi vasta Marxin perintönä. Marxin pääomassa esitetään ekonomisesti kestämätön riistoteoria. Marx ei osannut matematiikkaa, ja siten hän ei kyennyt hahmottamaan superadditiivisuutta. Yrityksen tuotos ei ole summa panoksista. Yrityksen liikeidea ja lisäarvo ei ole riistoa. Yritystoiminta on enemmän kuin osiensa summa.
Marxilaisuudesta syntyi saksalainen sosialidemokratia. Ensimmäinen internationaali, toinen internationaali. Suomessa SDP kuuluu kansainväliseen sosialistiseen internationaaliin, jonka tavoitteena on globaali sosialismi. Sosialismin taloustiede ei ole kehittynyt juurikaan Marxin ajoista. Revisionismi ja ajattelijat Saksassa kylläkin lähtivät siitä, että vallankumous tulee demokraattisesti. Suomalainen sosialismi on bernsteinilaisuuden perillisiä. Forssan ohjelma syntyi Erfurtin ohjelman perillisenä. On sinänsä kiistatonta, että teollistumisen seurauksena työläisillä oli huonot olot, ja määrätty tilaus työväenliikkeelle oli olemassa.
Intellektuellit käsittelivät sosialismin kalkyyliongelmaa jo vuosisadan alussa. Kalkyyliongelma lähti siitä, että sosialistinen suunnitelmatalous ei kykenisi toimimaan keskusjohtoisesti, koska hintoja ei voi keskussuunnittelija tietää. Ludwid von Mises käsitteli tätä kalkyyliongelmaa kattavasti 1920-luvulla kirjoituksissaan. Hinnat kertovat markkintaloudessa siitä, mitä tuotteita kannattaa tuottaa, ja miten resurssit allokoituvat tehokkaasti.
Suomalaisen sosialidemokratian historia on kaksijakoinen. Toisaalta suomalainen sosialidemokratia edustaa pahuutta, sillä SDP aloitti punakapinan tammikuussa 1918 laillista hallitusta vastaan. Lauri Karan johtama lentävä osasto teloitti siviilejä mm. Vihdissä. Punaiset olivat vallankumouskiihkossaan ajatelleet, että bolsevikkien vallankumous onnistuisi Suomessa, kun Tsaari Nikolai II oli ammuttu perheineen kellarisssa, Jekaterinburgissa. Valtatyhjiö on vaarallinen olio. Punakapina alkoi, kun Juttutuvan torniin nostettiin punainen lyhty vallankumouksen merkiksi. Pääsyyllisiä olivat mm. sosialidemokraatit Kullervo Manner ja Oskari Tokoi. Kymmenien tuhansien suomalaisten verta vuodatettiin, oleellisesti turhaan. On syytä toki muistaa, että senaatin armeijan kosto oli samoin armoton. Muun muassa Tampereella ja Viipurissa ammuttiin punaisia joukoittain. Kalevankankaan hautausmaalla käytiin kovia valtaustaisteluja, kuularuiskut lauloivat ja miestä kylmeni, punaisia ja valkoisia.
Äidinäidin isoisä oli punainen sosialidemokraatti, Juho Etelämäki. Juho oli kansanedustaja ennen itsenäistä Suomea. Valistusmies ja teosofi. Valkoiset säästivät hänet, koska hän oli kansakoulunopettaja ja piti orpokotia orvoille lapsille Viitasaarella. Suvussani on myös paljon valkoista perua. Yhteisen trauman äärellä olemme. Linnan sanoin: ”En mää täsä syylissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja Lahtist mää kaipasi.” Historian hirmuteot ovat käsittelemättä. SDP ei käsittääkseni ole pyytänyt anteeksi punakapinan aloittamista.
Sosialidemokratia on tuonut paljon hyvää. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin sotien jälkeen. Yhteishengessä. Tammikuun kihlaus ja asevelisosialismi olivat hyvän voimia. Pekka Kuusi ja kumppanit rakentivat hyvän Suomen. Se turvallinen ja hyvä sosialidemokraattinen Suomi oli hyvä maa minullekin kasvaa 1980-luvulla.
Suomi on kuitenkin muuttunut. Islamisaatio etenee, kantasuomalaiset eivät lisäänny. Kansainvaellukset jatkuvat. Puolet määrätyistä maahanmuuttajaryhmistä elävät pysyvästi toimeentulotuen varassa. Katujengit tulevat. Raiskausrikokset lisääntyvät, valtiontalouden alijäämä on 16 miljardia vuonna 2030. Luottoluokitus menee alta. Kansainvaellukset ja sosialidemokratia eivät sovi yhteen. Sen sanoi jo Milton Friedman ja Hans-Hermann Hoppe. Ainoa kysymys on, edustaako nykyinen naiivismi tyhmyyttä vai pahuutta? Molemmat vaihtoehdot ovat masentavia. Määrätyt intressiryhmät ovat valmiita tuhoamaan Suomen sisäisen turvallisuuden, jotta halpatyövoimaa ja ääniä riittää. Missä ovat tämän päivän isänmaalliset valtiomiehet? Missä on Risto Ryti, missä selkäranka, realismi, maalaisjärki?
Kouluttamattomia ihmisiä tulee kehitysmaista. Sellaisista kulttuureista, joissa pikkutyttöjen häpyhuulet neulotaan kiinni. On syytä sanoa ääneen, että tällaiset kulttuurit ovat pahoja, primitiivisiä ja barbaarisia. Ihmisten mitta on tulossa täyteen. Sosialidemokratian suuri tragedia on, että se tarkoittaa aatteena hyvää, mutta se saa aikaan pahaa. SDP kalastelee ääniä jakamalla vaalimainoksia arabiaksi. Tulonsiirroilla elävät maahanmuuttajaosajoukot äänestävät demareita, sillä demarit ovat myyneet sielunsa : he ostavat rahalla toimeentulotukimaahanmuuton ääniä. En pystyisi itse elämään itseni kanssa, jos vaikuttaisin puolueessa. Seurausetiikan näkökulmasta teon hyvyyttä tai pahuutta arvioidaan seurausten perusteella. Seurausetiikan näkökulmasta tämän päivän SDP edustaa moraalista ei-hyvyyttä.
Yhteiskunnassa on määrättyjä fatalistisia taipumuksia, liikelakeja. Lopulta poliitikkojen valta on pientä siihen verrattuna. Suomessa tulee käymään seuraavasti:
Jos SDP voittaa vaalit ja sosialistivetoinen hallitus on vallassa, julkinen talous ajautuu kriisiin 2030-luvulla. Luottoluokitukset tippuvat. Riskpreemiot velalle nousevat. Luotto loppuu. Pakon edessä tulee ensin joku kriisiaikojen parlamentaarinen yrite. On ilmeistä, että sosiaaliturvan osalta on edut rajattava kansalaisille. Perustuslakivaliokunnan kannat muuttuvat heti, kun valtion rahat loppuvat. Perustuslain säännökset ovat tyhjää puhetta, jos valtiolla ei ole rahaa maksaa lääkäreille ja poliiseille palkkaa. Heräämme siis lopulta, mutta vasta kriisissä. Politiikan logiikka on valitettavaa. Liikaa eturyhmiä, puolueet kuuntelevat liikaa lobbareita. Miten voisimme leikata 10 miljardia kehysmenoja vuonna 2027? Se tarkoittaisi noin 15 prosentin juustohöylää kaikkiin menomomentteihin.
Nähdäkseni ainoa toivo Suomelle on oikeistokoalitio. Punamultakansanrintama tai sinipuna johtavat rahoituskriisiin. Joudumme EVM-ohjelmaan tai jopa IMF-ohjelmaan. Ei ole mukavaa, kun liituraitapukuiset MIT:n tohtorit kertovat eduskunnalle, mistä leikataan. Nyt on syytä ryhdistäytyä. Suomella on 10 miljardia liikaa kehysmenoja. On parempi valita itse leikkauskohteet. Jos selvisimme jatkosodasta, selviämme tästäkin. Haihattelusosialismin aika on ohi.
