Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Koponen: Ammatillisesta koulutuksesta yhteiset tutkinnon osat vapaaehtoisiksi aikuisilla – parantaa opiskelumotivaatiota ja nopeuttaa valmistumista

09.04.2026 |11:59

Monella aikuisella opiskelijalla on jo tarvittava osaaminen, eikä pakollinen YTO-opiskelu tuo lisäarvoa vaan hidastaa etenemistä, perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen sanoo.

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ari Koponen esittää toimenpidealoitteessaan, että ammatillisen koulutuksen yhteiset tutkinnon osat (YTO-aineet) muutetaan vapaaehtoisiksi aikuisopiskelijoille, joilla on jo aiempi tutkinto.

Muutos ei koskisi nuoria tai ilman tutkintoa opiskelevia.

– Monella aikuisella opiskelijalla on jo tarvittava osaaminen, eikä pakollinen YTO-opiskelu tuo lisäarvoa vaan hidastaa etenemistä, Koponen sanoo.

Tukee työelämään siirtymistä

Uudistuksella pyritään myös parantamaan opiskelumotivaatiota, nopeuttamaan valmistumista ja tukemaan työelämään siirtymistä. Samalla se tarjoaisi oppilaitoksille mahdollisuuden toimia kustannustehokkaammin ilman, että koulutuksen laatu heikkenee. Säästöpotenttiaali on jopa yli 100 miljoonaa euroa.

– Olen saanut monelta aikuisopiskelijalta viestiä, että ei ole motivaatiota käydä näitä yhteisiä tutkinnon osia ja näiden pakollisuuden vuoksi on jäänyt valmistumatta. Samaa viestiä olen saanut myös oppilaitoksista, Koponen kertoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
8.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää