Tagi: oppilaitokset

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset haluaa ensi hallituskaudella aloittaa koulutusjärjestelmän korjaamisen. Ammatillinen koulutus ja duunarialat tarvitsevat arvonpalautuksen, sillä kaikista ei tarvitse eikä pidäkään tulla korkeakoulutettuja. Myös työvoimapulaa voidaan taklata parhaiten pitämällä kotimainen ammatillisen koulutuksen järjestelmä kunnossa. Koulutuksen sisältöjen ja tutkintojen on kuitenkin vastattava työelämän tarpeita.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kestävyysvajeella viitataan julkisen talouden kääntymistä alijäämäiseksi tilanteessa, jossa työikäinen väestö ei pysty kustantamaan julkisten palvelujen kasvavaa tarvetta. Kestävyysvaje uhkaa myös Suomen kuntataloutta, ja siksi kuntiin kipeästi tarvitaan osaavia työntekijöitä. Perussuomalaisten ratkaisu osaajapulaan on kotimaisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen ja amiksien arvonpalautus.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Puhelimet häiritsevät opiskelijoiden koulunkäyntiä, mutta kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Ari Koposen mukaan opettajilla ei ole ilman lakiin perustuvia valtuuksia oikeutta vaatia oppilasta luovuttamaan mobiililaitteensa hallintaa, kerätä puhelimia oppituntien ajaksi tai kieltää laitteiden tuomista oppilaitokseen. Koponen jätti hallitukselle toimenpidealoitteen asian muuttamiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Britanniassa paikallisen terrorismipoliisin ääriliikelistallekin asetettu Elokapina on ilmoittanut aloittavansa tänään kymmenen vuorokautta kestävän mielenosoituksen tukkien liikenteen Mannerheimintiellä. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen pitää Facebook-kirjoituksessaan kestämättömänä, että vihreä sisäministeri Maria Ohisalo ei uskalla tuomita Elokapinan lainvastaista toimintaa.  Lue lisää >