

LEHTIKUVA
Immonen: Ohisalo ei uskalla tuomita Elokapinan laittomuuksia – ”Ei ole paljon vaadittu, että sisäministeri toteaa lain rikkomisen olevan väärin”
Britanniassa paikallisen terrorismipoliisin ääriliikelistallekin asetettu Elokapina on ilmoittanut aloittavansa tänään kymmenen vuorokautta kestävän mielenosoituksen tukkien liikenteen Mannerheimintiellä. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen pitää Facebook-kirjoituksessaan kestämättömänä, että vihreä sisäministeri Maria Ohisalo ei uskalla tuomita Elokapinan lainvastaista toimintaa.
Poliisin mukaan Elokapinan mielenilmaus aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa. Elokapina vaatii ilmastohätätilan julistamista Suomeen.
Elokapina on globaali äärivasemmistolainen järjestö, joka toimii fyysisesti katutasolla ja jonka julkinen toiminta perustuu niin kutsutulle kansalaistottelemattomuudelle eli lain rikkomiselle. Elokapina-järjestö on osa kansainvälistä Extinction Rebellion -liikehdintää. Elokapina on mainittu sisäministeriön väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa. Katsaus antaa tietoa Suomessa toimivista väkivaltaisista ääriliikkeistä.
– Elokapina on ollut viime aikoina useaan otteeseen otsikoissa sen jäsenten rikottua lakia toistuvasti. Järjestö on aiemmin Suomessa muun muassa pysäyttänyt liikenteen Kaivokadulla ja Mannerheimintiellä, tukkinut Metsä Groupin pääkonttorin sisäänkäynnin ja yrittänyt estää risteilyaluksen lähtöä veneillä Helsingin Hernesaaressa, kansanedustaja Olli Immonen kirjoittaa Facebookissa.
Elokapina suunnitellut laittomuuksia
Viime vuoden lokakuun mielenosoituksessa Helsingissä poliisi joutui turvautumaan voimakeinoihin aktivistien saamiseksi pois ajoradalta estämästä liikennettä. Keinot olivat poliisin mukaan painottuneet jo tuntien ajan kehotuksiin ja käskyihin. Poliisihallitus on todennut selvityksessään, että poliisille ei ollut annettu etukäteen tietoa mielenosoittajien suunnitelmasta estää liikenne ajoradoilla.
– Poliisihallitus ei ole toistaiseksi laittanut vireille prosessia järjestön kieltämiseksi. On syytä korostaa, että yhdistyslaki ei takaa yhdistymisvapautta ”lain ja hyvän tavan vastaisille” ryhmille.
– Yle tutustui viime vuoden puolella Elokapinan ”syyskapinaan” liittyviin kokouspöytäkirjoihin ja muistioihin sekä liikkeen verkkofoorumilla käytyyn keskusteluun. Niistä ilmeni, että liike on suunnitellut erilaisia laittomuuksia, Immonen kirjoittaa.
Jopa yritysjohtajien ja kansanedustajien ampumista ehdotettu
Elokapinan pöytäkirjassa mainitaan lista potentiaalisista rikoslain ylittävien tekojen kohteista: poliittiset päättäjät, kunnalliset ja kansalliset poliitikot, pankit, infrastruktuuri, suuryritykset, metsäteollisuus, turveteollisuus, satamat ja risteilyt. Liike suhtautuu myötämielisesti julkisen omaisuuden tuhoamiseen.
– Järjestön perustaja Roger Hallam on ehdottanut puheessaan yritysjohtajien ja kansanedustajien ampumista.
– Elokapinan toiminnan ytimeen kuuluu lakia rikkovat mielenilmaukset sekä ihmisten kouluttaminen niihin. Koulutuksessa käydään osallisten kanssa läpi toiminnan seuraukset, kuten rikosvastuu, Immonen kertoo.
Ilmastoahdistuksen lietsonta osana jäsenhankintaa
Elokapinan pyrkimyksenä on värvätä mukaan erityisesti nuoria, jotka potevat valtamedian ja poliittisten päättäjien lietsomaa ”ilmastoahdistusta”. Nuoriin vetoava radikaali puhe toimii tärkeänä osana Elokapinan jäsenhankintaa. Nuoria lietsotaan kiihkoon maailmanloppua julistavalla propagandalla.
– Elokapinan esitteiden mukaan ”kyse on elämästä ja kuolemasta”. Liike käyttää häikäilemättä hyväkseen nuorten ilmastoahdistusta ja yllyttää heitä kapinaan demokraattista yhteiskuntaa kohtaan. Liikkeen harjoittama häikäilemätön ja vallankumouksellinen toiminta täyttää yhteiskunnalle vaarallisen ääriliikkeen kriteerit.
– Elokapinan aktivistit ovat kiertäneet kertomassa lainvastaisesta toiminnastaan Suomen lukioissa. Aktivistit vierailivat syyskuussa muun muassa Helsingin Etu-Töölön lukiossa, kirjoittaa Immonen.
Laittomuuksiin painostaminen kouluissa ei ole hyväksyttävää
Immonen ei voi hyväksyä sitä, että verovaroin ylläpidetyissä toisen asteen oppilaitoksissa opetukseen integroidaan ääriliikkeen aktivistien propagandaa. Hän pitää myös täysin vastuuttomana, että opetushenkilökunta päästää oppilaitoksiin aktivisteja lietsomaan nuoriin ilmastoahdistusta sekä rohkaisemaan heitä laittomuuksiin.
– Ääriajatteluun ja aktivismiin painostaminen on räikeässä ristiriidassa voimassa olevan opetussuunnitelman perusteiden kanssa.
– On käsittämätöntä, jos Elokapinan aktivistien annetaan jälleen haitata liikennettä ja aiheuttaa vaaraa Mannerheimintiellä. Tilannetta on seurattava erityisellä tarkkuudella, Immonen vaatii.
Miksi hallitus ja Ohisalo kiemurtelevat?
Immosen mukaan monet kansalaiset ihmettelevät, miksi hallitus ja vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo kiemurtelevat Elokapina-kysymyksen edessä. Esimerkiksi tuoreessa AlfaTV:n haastattelussa sisäministeriltä kysyttiin, miten hän suhtautuu Elokapinan mielenosoitukseen, jossa uhataan rikkoa tietoisesti lakia.
Ohisalo kiemurteli kysymyksestä irti toteamalla, ettei ”yksittäinen poliitikko” voi ottaa kantaa yksittäisiin mielenosoituksiin. Tietenkin sisäministerin, jonka vastuualueelle kuuluu sisäinen turvallisuus, voi ja hänen pitääkin ottaa kantaa mahdollisiin laittomuuksiin, Immonen väittää.
– On täysin kestämätöntä, että poliisiministeri ei uskalla tuomita laittomuuksia. Ei ole paljon vaadittu, että sisäministeri toteaa lain rikkomisen olevan väärin. Jos vihreiden sisäministeri ei kykene tuomitsemaan laittomuuksia, on ministeriksi syytä vaihtaa henkilö, joka tähän kykenee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- omaisuuden tuhoaminen ilmastoahdistuksen lietsominen ekstremismi Extinction Rebellion Elokapina mielenosoitukset vasemmistolainen väkivalta ilmastoahdistus Poliittinen väkivalta oppilaitokset Kansalaistottelemattomuus Maria Ohisalo Äärivasemmisto Ääriliikkeet Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Melko härskiä – poliisin käskyjä tahallaan rikkova Elokapina pyytää poliisia estämään vastamielenosoituksen toimintaa

Rehtori vahvistaa Elokapinan esiintyneen lukiolaisille

Paljastuksia Elokapinan sisäiseltä kanavilta – opettaja mukana usuttamassa oppilaita toimintaan, josta seuraa pidätys

Salainen video: Elokapina uhkailee ja painostaa poliisia ja nauraa päälle – ”Jos ne yrittää estää meidän menemisen Mannerheimintielle..”

Mäkynen: Elokapinan maksettava lainvastaisten mielenilmausten aiheuttamat kustannukset

Koponen järkyttyi talousvaikuttaja Ihamuotilan ehdotuksesta ”ilmastohätätilaveroksi”: ”Ei mitään käsitystä tavallisen suomalaisen arjesta”

Britanniassa elokapinoidaan eristämisen puolesta tukkimalla teitä – protestit johtaneet rähinöintiin

Elokapina saa toisinajattelijan kysymään: Aiheutammeko lapsillemme turhaa kuolemanpelkoa hysteerisellä ilmastoahdistuksella?

Voiko Koneen säätiö pumpata rahaa rikoksia tehtailevalle kansainväliselle äärijärjestölle ja väittää edelleen toimintaansa yleishyödylliseksi?
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











