

LEHTIKUVA
Koponen järkyttyi talousvaikuttaja Ihamuotilan ehdotuksesta ”ilmastohätätilaveroksi”: ”Ei mitään käsitystä tavallisen suomalaisen arjesta”
Talousvaikuttaja, Marimekon suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila (kuvassa) ehdotti viime viikolla Suomeen 0,20 euron korotusta polttoainelitralle ”ilmastohätätilaverona”. Kansanedustaja Ari Koponen tyrmää ehdotuksen ja on suorastaan järkyttynyt siitä, ettei Ihamuotilalla tunnu olevan mitään käsitystä tavallisen suomalaisen arjesta.
– Auto on välttämättömyys suuressa osassa maata, ja polttoaine on jo nyt niin kallista, ettei valtaosalla ole varaa mihinkään hupimatkusteluun. Sen sijaan joidenkin työmatkan suorittaminen muulla kuin autolla ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Korotus voisi johtaa myös siihen, että matalapalkka-aloilla ihmiset jäisivät kotiin tukien varaan työmatkojen kallistuessa. Autoilun kustannuksia pitää päinvastoin pyrkiä keventämään, lataa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.
Sähköautot eivät ole ekoautoja
Mika Ihamuotilan mukaan polttoaineen hintaa nostamalla autokanta sähköistyisi ja liikenne siirtyisi kiskoille, julkisiin välineisiin ja jopa kimppa-autoiluun.
– Sähköautojen hintojen pitäisi laskea radikaalisti, jotta se olisi mitenkään realistinen ratkaisu kaikille autoa aidosti arjessa tarvitseville, eikä isossa osassa Suomea julkinen liikenne ole vaihtoehto esimerkiksi töihin tai harrastuksiin kulkemiseen, Koponen harmittelee.
Koponen haluaa myös muistuttaa, ettei sähköautojen tuotanto ole niin ekologista ja vähäpäästöistä kuin ihmisille uskotellaan. Yhtä sähköautoa varten tarvitaan muun muassa 12 kiloa kobolttia, 7 kiloa litiumia ja 36 kiloa nikkeliä. Sen lisäksi, että akkujen valmistamiseen tarvitaan monia metalleja ja mineraaleja, niitä ei myöskään kierrätetä. Esimerkiksi kaikesta kaivetusta litiumista saadaan vain noin prosentin verran talteen. Sähköautolla pitäisi ajaa paljon, jotta hyötyjä saadaan todella esiin.
Vaateteollisuus on suuri päästöjen tuottaja
Koponen näkee Ihamuotilan ilmastoposeerauksen erikoisena, sillä vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä. Hiilipäästöt ovat esimerkiksi viisi kertaa suuremmat kuin muovin valmistaminen.
– Hallituksen ei pidä tarttua Ihamuotilan ehdotukseen. Tällaiset avaukset ovat vastuuttomia, ja niistä kärsisivät niin ahkerat työssäkäyvät kuin erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat suomalaiset, eli juuri he, joita tulisi tarvittaessa tukea, ei rankaista lisää, Koponen päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaateteollisuus ilmastohätätilavero Mika Ihamuotila hiilipäästöt akut punavihreä ilmastopolitiikka polttoaineiden verotus ilmastohätätila ilmastoposeeraus Ari Koponen polttoaineiden hinta Sähköautot Autoilu Marimekko
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ari Koponen ministeri Ohisalon lausunnoista: ”Kylmäävää luettavaa”

Perussuomalainen vaihtoehto priorisoi: Suomalaiselle turvaa, hyviä palveluita ja enemmän ostovoimaa

Immonen: Ohisalo ei uskalla tuomita Elokapinan laittomuuksia – ”Ei ole paljon vaadittu, että sisäministeri toteaa lain rikkomisen olevan väärin”

Perussuomalaiset: Sisäministeri Ohisalo kiemurtelee vastauksia eikä suostu suoraan tuomitsemaan Elokapinan laitonta toimintaa

Bloomberg: Energiapolitiikan murros kohti uusiutuvia lähteitä johtaa sähkönsaannin epävarmuuteen – sähköstä voi tulla ylellisyystuote, johon kaikilla ei ole varaa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









