Korhola: Suomi esti itse turpeenvapautuksen EU:ssa

11.03.2013 |13:49

Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola syyttää blogissaan, että Suomi esti itse turpeen maineen palautuksen Eurooppa-neuvoston kokouksessa vuonna 2001.

Hän kertoo valmistelleensa itse esityksen, jonka mukaan turvetta pidettäisiin uusiutuvana polttoaineena siinä määrin, kuin turvetta lasketaan syntyvän uudelleen suoluonnossa. Tämä olisi turvannut Suomen turpeentuotannolle valoisamman tulevaisuuden kuin nyt, jolloin turvetta vaaditaan korvattavaksi esimerkiksi puulla kaupunkien lämmittämisessä.

Korholan mukaan europarlamentti oli valmis hyväksymään turpeen uusiutuvien energianlähteiden listaan ja komissio oli valmis hyväksymään määritelmän. Korhola sanoo asian edenneen ratkaisevasti, kun hän esitteli muotoilua ”vuotuisen kasvun osalta” komissiossa. Johtava virkamies sanoi sen ratkaisevan ongelmat, joita komissio oli asiassa nähnyt. Mutta kun asia eteni alan ministereiden eurooppaneuvostoon, se vastustikin päätöstä. Korholan mukaan asia ratkesi Suomen omaan vastustukseen.

– En tiedä kuka viime kädessä on asiasta vastuussa. Lipposen hallituksessa oli vihreä ympäristöministeri, joka vastusti turvetta. Suuri valiokunta oli äänestänyt, ja äänestys oli mennyt tasan.

Vihreällä ministerillä Korhola viittaa Satu Hassiin, joka toimi Paavo Lipposen toisen hallituksen ympäristöministerinä keväästä 1999 kevääseen 2002, jolloin vihreät lähtivät hallituksesta, kun se päätti hyväksyä viidennen ydinvoimalan rakentamisen.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi