

Valkoisen talon koronavirusvastaava Deborah Birx puhuu valkoisen talon tiedotustilaisuudessa. Oikealla Donald Trump. Kuva: Whitehouse Youtube.
Koronadiplomatia käy kierroksilla – Trump lupaa USA:n hengityskonereserviä muiden maiden käyttöön, kun maan oma tilanne helpottuu
USA haluaa olla myös auttamisen suurvalta koronapandemian matkaan lähettäneen Kiinan ohella.
Trump kertoi perjaintaina 10.4. Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa, että General Motorsin valmistamat ensimmäiset hengityskoneet ovat saapuneet liittovaltion osavaltioita kiertävään varastoon. Koneita toimitetaan varastosta osavaltioihin, joissa koronakriisin tehohoitokapasiteetti uhkaa täyttyä. Varastossa on ennen uusia toimituksia ollut 8 000 hengityskonetta.
Koronadiplomatia käy kierroksilla
Trump sanoi myös, että USA voi ruveta auttamaan muita maita hengityskonereservillään, kun maan oma tilanne helpottuu. Trump ei avannut auttamisprojektia tarkemmin, mutta siitä voi vetää johtopäätöksiä, että USA haluaa olla myös auttamisen suurvalta Kiinan ohella. Kiina on ollut esillä uutisissa suojavarusteoperaatioillaan. Avun on sen sijaan todettu olleen osin heikkolaatuista.
Suomen Uutiset kysyi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolalta katastrofidiplomatian uusimmista käänteistä.
– Koronadiplomatia käy tällä hetkellä kovilla kierroksilla. Esimerkiksi Taiwan on Kiinan lisäksi kunnostautunut tavaran toimituksilla esimerkiksi Eurooppaan. Pääosin valtiot kuitenkin käyttävät laiteita ja materiaaleja omiin tarkoituksiinsa, hän sanoo.
Aaltola kertoo, että Trump on jo parisen viikkoa luvannut, että kun USAssa päästää ylijäämätilanteeseen, tuotteita aletaan toimittaa muualle maailmaan.
– Mutta tällä hetkellä tilanne on se, ettei USA:sta riitä materiaalia muualle. Se saattaa kuitenkin muuttua tulevaisuudessa, hän tarkentaa.
Valkoisen talon tiedotustilaisuus 10.4.2020, Youtube.
Öljyntuotannon rajoituksista neuvotellaan
Trump kertoi perjantaisessa Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa osallistuneensa G20-maiden virtuaalikokoukseen, jossa pyrittiin saamaan sopimus tuotannon leikkaamisesta asteittain vuoteen 2022 asti. Öljynviejämaiden järjestö Opec kertoi myöhään perjaintaina saavuttaneensa sopimuksen tuotannon leikkaamisesta järjestön jäsenmaiden sekä yhteistyömaiden välillä. Lopullinen sopimus vielä uupuu, sillä Meksiko ei suostunut supistustoimiin.
Trump sanoi myös, että USA voisi auttaa Meksikoa leikkauksissa. Hän ei kuitenkaan tarkentanut millä tavoin.
Nähtiin sitten tämäkin: Trump kehuu Bideniä
Valkoisen talon päivittäiset tiedotustilaisuudet ovat hyvin uutispitoisia. Demokraattien kannattajissa ne aiheuttavat joka yö pienen Twitter-myrskyn. Silti kahtiajakautuneessa maassa koronakriisin syventyessä tapahtuu monia päivittäisiä avauksia yli tulehtuneiden puoluerajojen. Hyvä esimerkki tästä oli viime viikon keskiviikkona tapahtunut 15 minuutin mittainen puhelinkeskustelu Trumpin ja demokraattien presidentinvaalikampanjaa käyvän Joe Bidenin välillä. Trump kertoi keskustelusta 8.4. Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa.
Presidentti ei tarkemmin avannut keskustelun sisältöä, mutta hän kertoi keskustelun olleen sävyltään positiivinen. Hän kertoi myös, että he olivat monesta eri mieltä, mutta oli myös asioita, joista he olivat samoilla linjoilla. Lopuksi Trump kehui Bideniä hyväksi ihmiseksi.
Varapresidentti Pence tulee toimeen demokraattien kanssa
Myös varapresidentti Mike Pencen keskustelut osavaltioiden kuvernöörien kanssa ovat saaneet vaimeita kiitoksia myös demokraattivaltaisissa osavaltioissa. Presidentti Trump on tiedotustilaisuuksissaan usein viitannut Pencen sovinnollisuuteen, ja siihen että Pence keskustelee häneen vihamielisesti suhtautuvien kanssa. Hän on sanonut, että ei haittaa vaikka häntä vihataan, koska maan etu on tärkein.
Toki paljon kritiikkiä annetaan kaiken aikaa. Esimerkiksi 8.4. käydyssä puhelinkonferenssipuhelussa oli mukana myös runsaasti median edustajia. Presidentti kertoi, että neuvotteluun osallistui 50 osavaltion kuvernööriä. Myös New Yorkin osavaltion pormestari Andrew Cuomo on osoittanut sovinnollisuutta Trumpin toimia kohtaan. Trump on kertonut keskusteleensa hänen kanssaan useasti puhelimessa. Liittovaltio on toimittanut New Yorkin metropolialueelle kenttäsairaaloita ja laivaston sairaanhoitoyksikön.
50 000 kansalaisen kotiutus
Viime viikon keskiviikkona Valkoinen talo puolestaan tiedotti Yhdysvaltain kansalaisten suuresta evakuointioperaatiosta. Ulkoministeri Mike Pompeo sanoi 50 000 kansalaisen päässeen kotiin. Kotiinkuljetukseen oli käytetty 850 lentoa. Ulkoministeriöllä on käytössään järjestelmä nettisivuillaan, joon USAn kansalainen voi ilmoittaa tarvitsevansa apua. Kansalaisuus on todistettava ja se varmistetaan.
Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan Yhdysvalloissa on lauantaihin 11.4. mennessä vahvistettu maailman eniten koronavirustartuntoja, yli 500 000, joista kuolleita on liki 19 000.
Heli-Maria Wiik
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












