Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskelan mukaan tilanteen korjaaminen vaatii jämäköitä mutta oikeasuhtaisia toimia.
– Harmaa talous aiheuttaa useiden prosenttien aukon verokertymään. Se syö palvelujen rahoitusta ja antaa vilpille etulyöntiaseman rehellisen työn ja yrittämisen kustannuksella, Koskela sanoo.
Verovalvonnalle toimivat työkalut
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla osaltaan puututaan harmaan talouden aiheuttamaan verovajeeseen. Tarkoitus on parantaa Verohallinnon vertailutietotarkastuksia siten, että valvonta saa tarkasti kohdennetut ja välttämättömät tiedot myös monimutkaisista ja rajat ylittävistä rahavirroista. Samalla varmistetaan tietosuoja selkein suojatoimin ja rajataan tietopyynnöt täsmällisesti.
– Esitys palauttaa verovalvonnalle toimivat työkalut. Kyse ei ole massadatan keräämisestä, vaan kirurgisesti kohdennetusta tiedosta, jolla estetään vilppi ja turvataan reilu kilpailu, Koskela korostaa.
Hyödyt pois harmaan talouden taskuista
Hallituksen esityksen taloudellinen vaikutus on merkittävä. Lisäverotuottojen arvioidaan olevan jopa sata miljoonaa euroa vuosittain. Täysimääräisesti voimaan tullessaan vaikutus näkyy valtion ja kuntien kassassa jo lähivuosina.
– Jokainen rehellisesti maksettu euro on panos hoivaan, koulutukseen ja turvallisuuteen. On oikein, että hyödyt ohjautuvat palveluihin eikä harmaan talouden taskuihin, Koskela toteaa.